Viimeistely sujui vähän yskähdellen

Erikoiset olot ja Kaisa Mäkäräisen viime hetkien terveysvaikeudet luovat kysymysmerkkejä pikamatkan ylle.

Viimeiset viikot on jännitetty joka päivä sitä, onko ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen terve.

No, ei Mäkäräinen täysin terve ole, muttei myöskään niin sairas kuin Sotshin olympialaisten aikaan neljä vuotta sitten.

Viime viikolla joensuulainen piti harjoitustaukoa ylähengitysteiden ongelmien takia ja tällä viikolla Mäkäräinen on välillä yskinyt ja valvonut öisin olympiakylän uusissa rakennuspölyä omaavissa huoneissa.

Onhan Mäkäräisellä todella surkea tuuri. Uran kaikki kolme olympiareissua ovat menneet sairastellessa ja sen vaikutuksia jännittäessä. Ilmeisesti Mäkäräisellä on hengitysteissä rakenteellista yliherkkyyttä, mikä korostuu korkealla ja uusissa olympiarakennuksissa.

Vaikka valmistautuminen ei mennyt nappiin, niin Mäkäräinen yrittää itse suhtautua tilanteeseensa ihan oikein positiivisesti. Sitä ei pysty arvioimaan, kuinka paljon viime viikon sairastelu ja nykyinen köhiminen verottaa voimia tulevissa kisoissa. On joensuulaistähti pystynyt ennenkin hyviin kisasuorituksiin, vaikka alla olisi ollut hankaluuksia ennen kilpailua.

Torstaina Mäkäräinen jutteli hieman vakavana ja ääni käheänä. Hän myönsi, että köhiminen on vaivannut mieltä, mutta ei kuitenkaan halunnut murehtia terveyttään, vaan siirsi ajatukset kisataistoon. Mäkäräinen korosti pystyneensä tekemään tällä viikolla harjoitukset lähes suunnitelman mukaan. Keskiviikkona Mäkäräinen kevensi vielä varmuuden vuoksi harjoitustaan.

Kaisa Mäkäräisen uran viimeiset olympialaiset on viety eksoottisiin oloihin. Kuivalumiset keinoladut, kylmä keli, pyörivä tuuli ja iltavalaistus ovat yskää ruokkivien huoneiden lisäksi osa sitä jännittävää tarinaa, jossa ampumahiihtäjät pyrkivät selättämään vaikeuksiaan.

Pyeongchangissa on hankala tuuli, joka onneksi tyyntyy iltaisin. Sen sijaan ilma viilenee iltakisoihin ja ladut jäätyvät.

Rata ja olosuhteet ovat hyvin erilaiset kuin tämän kauden maailmancupin kisoissa, ja kärkeen voi nousta uusia hiihtäjiä. Yksi tärkeä tekijä on toimiva kalusto.

– Välillä tuntuu, että perinteisellä pääsisi nopeammin, Mäkäräinen tuumasi nihkeistä laduista.

Pyeongchangin nousuissa kuokalla hiihtäminen on isossa roolissa, mikä sopii Mäkäräiselle. Toisaalta reitillä on myös paljon laskuja, joissa joensuulainen on muita varovaisempi. Nopeat laskut tekevät kisasuorituksista ajallisesti lyhyitä, ja mitalitaisto voi mennä täpäräksi sekuntipeliksi.

Ja nopeassa kisassa korostuu puhtaan ammunnan merkitys.

85-prosenttisesti ampunut Mäkäräinen on esittänyt tasaisen vahvan alkukauden, mutta yksittäisessä arvokisasuorituksessa sillä ei ole väliä. Jos tuuliolot ovat edes lähellä normaalia, niin pikakisan 80-prosenttisella 1+1-ammunnalla ei tee tasokkaissa olympialaisissa oikein mitään. 90-prosenttinen 0+1 voi viedä hyvänä hiihtäjänä tunnetun Mäkäräisen mitaleille. 0+0 vaatii Mäkäräiseltä ja kaikilta muiltakin itsensä ylittämistä.

Tämän kauden maailmancupissa Mäkäräinen on ollut pikamatkoilla toinen, kahdesti kuudes, 14:s ja 26:s. Palkintokoroke on siis kutsunut vain kerran, joten jalat on pidettävä vielä maassa, vaikka mitaliodotukset nousevat aina isojen kisojen lähestyessä huimiksi.

Jos Mäkäräinen kohoaa vielä näistä vaikeuksista mitaleille, niin onhan se mahtava suoritus.

Ampumahiihdon naisten pikamatka kilpaillaan olympialaisissa lauantaina kello 13.15. Naisten takaa-ajo on ohjelmassa ensi maanantaina klo 12.10.