Viisaat, entiset johtajat

Jokohan ensi viikolla tulee talvi. Syksyn sameus saisi jo vaihtua lumen tuomaan iloisuuteen.

Keskisuomalaiset laskettelukeskukset ovat tehneet paljon työtä tulevaa talvea varten. Laajavuoreen on tehty lisää rinteitä ja uusittu tiloja. 30-vuotisuuttaan juhlivassa Riihivuoressa rinteitä on uusittu ja tehty uutta tilaa. Häkärinteillä tykit jo odottavat pakkasia. Himoksella parkkia on uusittu ja rinnepohjia parannettu.

Ensilumen laduille tämä syksy on ollut ikävän märkä. Lumet eivät monessa paikassa kestäneet säitä ja nyt laduillekin odotellaan tykityspakkasia.

KAUPUNGINJOHTAJAT viisastuvat ikääntyessään. Kaupunkineuvos Jaakko Lovén, 80, kritisoi Jyväskylää näennäisdemokratiasta ja palvelujen laiminlyönnistä. Sanoissa oli paljon viisautta ja varmaankin myös totta.

Lovén myös totesi, että raha määrittelee kaupungin kaavoituksen. Se, jolla on rahaa, saa sellaisen tontin kuin haluaa. Ja kunnalliset yhtiöt ovat kaupunkilaisten pettämistä, koska kunnallispoliitikoilla ei enää ole niihin todellista päätäntävaltaa.

Jos Lovén olisi sanonut samat ollessaan itse kaupunginjohtajana, se olisi ollut kohu-uutinen. Nyt syntymäpäiväjutussa samat sanat kertovat enemmän siitä, että vallassa ja vallan ulkopuolella asiat näyttävät kovin erilaisilta.

Entisten johtajien moitepuheet vievät demokratialta luotettavuutta. Kun entinen kaupunginjohtaja lyttää koko nykyisen kunnallisdemokratian, siitä moni periaatteellisen herravihainen ja rahavallan vastainen saa vettä myllyynsä. Kaikenlaiset katkerat ja älyttömät salaliittoajatukset vahvistuvat.

Joku vastuu saisi sanojillakin olla. Tämä tulee erityisesti mieleen toisen entisen kaupunginjohtajan eli ex-apulaiskaupunginjohtaja Ahti Vielman kohdalla.

Hän on kunnostautunut kaupungin rakennushakkeiden yhtenä hidastajana. Keljonlahden voimalavalitus taisi maksaa jyväskyläläisille veronmaksajille viivästyksinä noin 30 miljoonaa euroa. Nyt on menossa Kaupungintalon-Kirkkopuiston maanalaisen parkkihallin jarrutus.

Vanhojen kaupunginjohtajien sanoissa on monesti viisautta, mutta entisen oman vastuualueen jälkikritisointi ei maistu hyvältä. Seuraaviin sukupolviin on hyvä luottaa. Ja aina täytyy muistaa, että maailma muuttuu ja kaupungin pitää kehittyä siinä mukana.

Kaikki kehitys ei toki ole vain hyväksi. Mutta sekin on hyväksyttävä, että muutoksiin sisältyy hyvää ja huonoa.

JOENSUUN yliopiston pappiskoulutuksessa kohistiin viikko sitten naisopiskelijoiden painostamisesta. Osa toisista opiskelijoista oli ilmeisesti puhunut naispuolisille teologian opiskelijoille, että heidän ei pitäisi opiskella papin työhön mahdollistavalla linjalla.

Naispappeuskeskustelu tuntuu loputtomalta. Evankelisluterilaisessa kirkossa naispappeus on arkea ja sen kuuluu ollakin.

Ortodoksisessa kirkossa naispappeus ei ole todellisuutta. Se on mielenkiintoista, sillä ortodoksisuus on monesti koettu raikkaaksi vaihtoehdoksi tylsälle ja suuremmalle valtiokirkolle.

Joensuun yliopiston henkilökunta reagoi painotustilanteeseen. Hyvä niin.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen päätoimittaja.