Viitasaaren kesäinen viehätys

Keski-Suomen kesän kauneus on tunnettu. Mutta mikä on maakunnan maineikkain, vetovoimaisin ja historialtaan rikkain taiteilijoiden, taiteen ja taiteen ystävien kesäpaikkakunta?

Se on Viitasaari.

Ei ollut sattuma, että Jyväskylässä kesäyliopiston ensimmäisille opiskelijoille järjestettiin sata vuotta sitten juhannusretki Viitasaarelle.

Viitasaaren kesä on vetänyt puoleensa taiteilijoita ja lomailijoita ainakin sadan vuoden ajan.

Musiikin aika – yksi maan kansainvälisimmmistä musiikkifesifaaleista – kutsuu muusikkoja ja musiikin ystäviä Viitasaarelle jo 30. kerran.

Toimittaja Markku Möttönen kirjoittaa Musiikin ajan historiaa. Teoksesta tulee merkittävä lisä keskisuomalaisen kulttuurielämän kokonaiskuvaan.

Tämän kesän Musiikin aikaa juhlistaa näyttely, joka kertoo tapahtuman kasvusta kansainvälisesti merkittäväksi nykymusiikkitapahtumaksi.

Festivaalin päävieras on aikamme säveltäjien kärkijoukkoon kuuluva Beat Furrer Itävallasta. Hän toimii professorina Grazissa ja Frankfurtissa ja on kysytty opettaja myös Euroopan ulkopuolella.

Viitasaarella on komeat perinteet taiteilijoiden suosimana paikkakuntana.

Viitasaari on vetänyt puoleensa myös kirjailijoita. Juhani Ahon kalastelu Viitasaarella on yleisesti tunnettua.

Viitasaarelaiset ja suomalaisen lyriikan ystävät tietävät, että Eino Leino oleskeli kesällä 1923 Viitasaaren pappilassa.

Leino asusteli 1920-luvun alkuvuosina Viitasaaren kirkkoherran Emil Thauvón tyttären Aino Thauvón-Suitsin ja Gustav Suitsin Helsingin kodissa.

Kun Suitsit lähtivät juhannuksen aaton aattona kesänviettoon Viitasaarelle, hankkiutui runoilija mukaan. Hän oli ”kirjaton, karjaton mies”, jolla oli matkavarustuksena sanomalehteen kääritty likainen paita. Juna saapui juhannusaaton aamuna Suolahteen ja sieltä matka jatkui Keitele-laivalla Viitasaarelle.

Thauvón-Suits muistelee kirjassaan Tuntemani Eino Leino kärsivä ihminen (1958) Leinon oleskelua Viitasaaren kirkkoherranpappilassa. Thauvón-Suitsin mukaan Leino viihtyi Viitasaaren kesässä ja siitä oltiin iloisia.

Helsinki oli niin monena kesänä niellyt Leinon tyhjyyteensä ja kapakoihinsa. Viitasaarella oli vettä ja maata. Joka suunnalla hän saattoi kävellessään nähdä sisämaan järviä.

Kirjassa on kuvaus runoilijan 45-vuotispäivä Viitasaarella.

Kaikki oli niin lapsellisen kodikasta, kesäistä, yksinkertaista. Seurasi aamukahvit, jotka tuotiin Leinolle sänkyyn. Syntymäpäivässankari sanoi, että tämäpä oli hänen elämässään hauskin syntymäpäivän aamu.

Juhlan kaunein osa oli illalla.

Suvipäivä alkoi heikosti hämärtyä. Äänemme hiljenivät. Eino Leino istuutui keinutuoliin uunin edessä ja alkoi muistista kuin itsekseen lausua runojaan.

Suomalainen kaunokirjallisuus on yleisluonteeltaan tunnelmoivaa, hiljalleen polveilevaa. Sen parhaissa tuotteissa on läheistä luonnontuntua, mikä antaa sille lyyrisen pohjasävyn.

Se on kauneimmillaan kuin juhannus Viitasaarella.

Voisivatko kirjailijat ja kirjallisuus kuulua musiikin ohella Viitasaaren kesään?

Uusimmat

Kolumnit

Lyhyet

Kolumni: Jouluelokuvat luottavat kliseisiin

Lyhyet

Kolumni: Maailmanperintökohteet uhkaavat tuhoutua Italiassa vuosisadan loppuun mennessä – miksi Italiassa ei puhuta siitä?

Kolumni: Fanipostia linja-autolle ja kirjastolle

Kolumni: Onhan se nyt väärin, että toisilla on kivaa

Kolumni: Enkelit lentävät edelleen Berliinin taivaalla

Lyhyet

Pakina: Taksin jäljet voivat paljastaa tontun käyneen

Kolumni: Konserni sinä olet tähti

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.