Viitasaari on etsinyt omat tiensä

Suomalaisen historiankirjoituksen yksi erityispiirre on vahva paikallishistorian tutkimus. Kunnat ja kaupungit ovat uhranneet varojaan menneisyyden selvittämiseen. Se on ollut myös historian tutkijoiden kannalta onnekasta. Moni on hankkinut käytännön ammattitaidon paikallishistorian parissa.

Äskettäin ilmestynyt Viitasaaren historia ulottuu nälkävuosista nykyaikaan eli 1860-luvulta 1990-luvulle. Ari T. Mannisen, Petteri Mäkelän ja Vesa Holmin teos on pohjoisen Keski-Suomen suurimman paikkakunnan historian toinen osa. Apulaisprofessori Erkki Markkasen (1941-1994) kirjoittama Vanhan Viitasaaren historia on ilmestynyt vuonna 1983.

Paikkakunnan historian kokoaminen kahdeksi kirjaksi on kulttuuriteko. Se osoittaa Viitasaaren kaupungin päättäjien ymmärtävän, ettei kaikki ole rahassa mitattavissa.

TEOS ON paikallishistorian tutkimuksen kannalta poikkeuksellisen kiinnostava siitä syystä, että pitäjän erityispiirteeksi nousee kyky tehdä paikallisia ratkaisuja. Viitasaarelaiset eivät ole automaattisesti toimineet yleisen mallin mukaisesti. Ilmiön selittää etäisyydet ja heikot yhteydet keskuksiin. Tiedot tapahtumista ennättivät Viitasaarelle hitaasti ja usein epämääräisinä. Se synnytti perinnettä toimia "ajan hengessä" omintakeisesti muualta mallia ottamatta.

Historian kirjoittajat ovat tämän oivaltaneet. Tuloksena on paikallishistorian teos, jolla on yleisempää merkitystä.

VAHVASSA paikallisuudessa on ollut yksi Viitasaaren vahvuuksista. Toimeen on tartuttu itse. Näin selittyy esimerkiksi yhteiskoulun perustaminen jo vuonna 1905. Viitasaarelaiset näyttävät saaneen aikaan ensimmäisten joukossa monta muutakin hyödyllistä laitosta.

Viitasaaren omaleimaisuus tulee esille muun muassa paikkakunnan suhteessa poliittis-yhteiskunnallisiin ilmiöihin. Viitasaari oli viime vuosisadan alkupuoliskolla torpparisosialidemokratian aluetta, jossa porvarillisella puolella nuorsuomalaiset saivat tuntuvaa jalansijaa.

Oikeistoradikalismin vuosina 1930-luvulla Viitasaarella oli taas ominaispiirteensä ja omia paikallisia aatteita. Mukana oli kuitenkin vain pieni vähemmistö, ja vahvasta vasemmistokannatuksesta huolimatta - tai juuri siksi - kyyditykset ja muu suora toiminta eivät kohdistuneet lainkaan viitasaarelaisiin. Paikkakunnalla sijaitsi ainoastaan muutamien henkilöiden ylläpitämä kyyditysreittien etappi.

VIITASAARELAISET ovat saaneet historiansa kirjoittajiksi poikkeuksellisen sopivat tutkijat. Tohtori Ari T. Manninen on kokenut historioitsija, jonka seuraava kirja on Suomen kunnallishallinnon historia. Teos ilmestyy tämän vuoden aikana. Petteri Mäkelä ja Vesa Holm ovat Viitasaarella syntyneitä ja koulunsa käyneitä filosofian lisensiaatteja. Tutkimuskohteen tunteminen on ollut selvästi eduksi. Mäkelä on opettaja, ja Holmilla on työn alla Artturi Jämsénin (1925-1976) elämäkerta.

Viitasaaren vahva paikallisuus ja kyky omintakeisiin ratkaisuihin voi olla kaupungin vahvuus tänäkin päivänä. Onko Viitaunioni yksi sen ilmentymä?

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimituksen esimies.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.