Voi miten iloisia poikia

Vaikka kuinka yritän olla laatutietoinen, kaiken nähnyt ja elämääni kyllästynyt kuivakan kultturelli persoona, välillä ihosta puskee väkisin läpi totuus: iloinen ja yksinkertainen juntti.

Se näkyy paitsi vaatetuksessa myös muissa makutottumuksissa.

Vieläkään en tykkää lihapiirakasta kahdella nakilla, mutta voi pojat minä tykkään Jetistä, Akista ja Jannesta.

Kun Jeti, Aki ja Janne on laitettu kimppaan Hyvät kaupat -ohjelmassa, lopputulos on niin rehdin kotikutoista että. Viihdettä ja kaupantekoa yhdistävän ohjelman ydin on niin köykäinen, että melkein itkettäisi jos en salaa fanittaisi ohjelmaa.

Hyvät kaupat on harmitonta höpöttelyä ja huulenheittoa. Hyvää mieltä ja leppoisaa naljailua.

Isäni sanoisi: Nyt on köyhistä tarpeista tehty ohjelma.

Niin on, mutta joskus vähemmän on enemmän. Hyvät kaupat on kuin mukavan tuntuinen taustamusiikki tavaratalossa. Ei jää mieleen, ei ota riskiä, mutta kutkuttaa kivasti hetken.

Tässä ajassa kauppaohjelmassa on samalla jotain järkyttävän vanhanaikaista. Tissejäkään ei ole vielä näkynyt. Ellei lasketa hitaiden miesvoimistelijoiden nipukoita.

Kenenkään elämään ei tirkistellä, eikä kovin pervoja juttujakaan ole kuultu.

Läpänheitto on kuin suoraan menneiltä vuosikymmeniltä, joka tuntuu ah niin raikkaalle kaiken tunkkaisen telkkarilimailun keskellä.

Mieli puhdistuu ja katsoja kiittää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.