Voimat yhteen Keski-Suomen hyväksi

Useamman maakunnan reuna-alueista muotoutui viime vuosisadalla nykyinen Keski-Suomi. Vuoden 1960 alusta saimme oman läänin. Sittemmin puhevalta koko Keski-Suomen kehittämisestä siirrettiin maakunnalle, Keski-Suomen liitolle.

Keski-Suomi jäsentyy taloudellisesti, hallinnollisesti ja toiminnallisesti yhdeksi selkeäksi maakunnaksi. Nyt meitä kuitenkin revitään monelta kulmalta. Asialla ovat talouden lainalaisuudet, mutta asialla on myös maan hallitus.

Jyrki Kataisen (kok.) hallitus on kokoonpanonsa vanki. Poliittisesti sitä yhdistää vahvasti vain yksi asia, keskittäminen.

Maakunnan uusien liikennehankkeiden siirtäminen vuosien päähän, kahden varuskunnan lakkauttaminen, poliisihallinnon siirtämishanke Tampereelle ja yhteensä yli 1000 oppilaspaikan vähentäminen ja samalla yli 100 opettajan vakanssin lakkauttaminen maakunnasta puhuvat puolestaan. Ne puhuvat puolestaan.

Maakuntien kaikkien kuntien tahtoon ja voimaan perustuvaa kehittämisvastuuta Kataisen hallitus on pala palalta siirtämässä keskuskaupungeille. Tästä kertovat suurkuntauudistus, sairaanhoitopiirien tehtävien pilkkominen osin suuralueille ja osin maakunnan keskuskaupungeille sekä suurten kaupunkien yhteistyön korostaminen maakunnallisen yhteistyön sijasta.

 

Voimat on yhdistettävä Keski-Suomen puolesta. Tähän meitä piiskaavat myös työpaikkauutiset maakunnan teollisuuden pulmista.

Maakunnan kansanedustajien keskinäinen sekä Keski-Suomen liiton kanssa tapahtuva yhteistyö onkin toiminut. Olemme suurissa asioissa yhtä maakunnan puolesta. Olisi hyvä, jos myös elinkeinoelämän ääni kaikuisi vielä voimakkaammin maakunnan puolesta.

Surkuhupaisa osa maakunnan kohtelua koskevaa keskustelua on perussuomalaisiin loikanneen Toimi Kankaanniemen viikoittainen keskustaan kohdistuva vuodatus.

Sanoipa Kankaanniemi nyt mitä tahansa, sen näkee ”sokea Kreettakin”, että muutos Keski-Suomen ja maakuntien kohtelussa keskustahallitusten ajasta tähän päivään on ollut dramaattinen.

Ymmärrän toki, että Kankaanniemellä on nyt tarve olla perussuomalaisempi kuin asialliset Kauko Tuupainen ja Teuvo Hakkarainen.

 

Euron surulliseen tarinaan kirjoitetaan näinä päivinä jälleen kerran uusia lehtiä. Saksan ja Ranskan johdolla euroalueen ydin on päättänyt mihin tahansa hintaan pitää rahaliiton kasassa.

Kun 700 miljardiin euroon nostetut yhteiset takaukset eivät riittäneet, EKP tuli kehiin ja lupasi periaatteessa rajattomasti apua. Velkaongelma ei tietysti poistunut, mutta aikaa asioiden ”järjestämiselle” tuli lisää. Käytännössä järjestäminen on toisaalla tarkoittanut ratkaisuja, joilla velkataakkaa jaetaan pala palalta muiden euromaiden vastuulle, ja toisaalla integraation syventämishankkeiden hiomista kohti liittovaltiota.

Viimeksi mainituista Brysselissä sovittiin äskettäin sekä konkreettista että periaatteellista. Päätös eurooppalaisen pankkivalvontamekanismin perustamisesta oli periaatteessa hyvä ratkaisu. Todella huonoa oli kuitenkin se, että samalla ei sovittu tarkasti kriisienhallintajärjestelmän sisällöstä ja rahoituksesta. MTV:n toimittajakin ennätti suitsuttaa, kuinka kriisien hoito ei ole jatkossa veronmaksajien kontolla. Tosiasiassa kuitenkin tarkoitus on rakentaa kaikki euromaat kattava yhteinen kriisinhoitorahasto, jota rahoittaisivat viime kädessä kaikkien euromaiden pankkien asiakkaat. Suomalaisenkin pankin asiakas varautuisi vaikkapa portugalilaisen pankin ongelmien rahoittamiseen ja päinvastoin. Yhteisvastuuta, sanoisin.

Muun muassa Ruotsi jättäytyi yhteisen pankkiunionin ulkopuolelle. Valtiovarainministeri Anders Borg piti surullisena sitä, että euromaat haluavat mennä omia teitään ja syventää integraatiota tavalla, mihin kaikki EU-maat eivät voi tulla mukaan.

 

Huippukokouksen sittenkin suurimmat periaatteelliset linjaukset liittyvät eriasteisiin lupauksiin edistää yhteisen pankkiunionin, fiskaaliunionin, talousunionin ja poliittisen unionin rakentamista euroalueelle. Kaikissa näissä etenemisteissä on kysymys suvereenin jäsenvaltion vallan luovuttamisesta pala palalta Euroopan unionille, tai oikeastaan euroalueen itse itselleen laatimille uusille instituutioille.

Yksi esimerkki näistä on fiskaaliunioniin liittyvä hanke ”yhteisestä rahoituskapasiteetista”. Nimihirviö tarkoittaa kuitenkin uutta yhteisrahoitteista budjettia, josta sitten suomalaistenkin veronmaksajien varoin voitaisiin rahoittaa esim. eri maiden ”talouden rakenteiden uudistamisia”, ”epäsymmetrisiä shokkeja” ja ”suhdannevaihtelujen lievityksiä”. Kataisen hallitus ilmoittaa valmiutensa olla selvittämässä tätä ideaa rakennemuutosten rahoitusten osalta. Hallituksen linjaa ei voi mitenkään hyväksyä.

Surullista tässä kaikessa onkin se, että Euroopan unionia ollaan jakamassa integraatiotaan voimalla syventäviin euromaihin ja muuhun Eurooppaan. Muitta mutkitta Suomi näyttää asemoivan itsensä Saksan kyljessä Saksa-johtoiseen lähinnä Etelä-Euroopan maista koostuvaan ytimeen. Samaan aikaan lähinnä Suomen tapaiset maat Ruotsi, Saksa ja Englanti jättäytyvät ytimen ulkopuolelle.

Näin ei voi jatkua. Suomen vieminen pala palalta sanottuun suuntaan, asiaa kansalta kysymättä, ei voi olla oikein. Kaiken lisäksi monet ”pienet askeleet”, kun niitä on todella monta samaan suuntaan, merkitsevät Suomen aikoinaan hyväksymän perussopimuksen hengen vastaista linjaa.

Kansalta kysymättä tapahtuva integraation syventäminen ei voi jatkua. Toistan sen, mitä esitin jo noin vuosi sitten: asiasta on järjestettävä kansanäänestys.

 

Joulun suuri juhla lähestyy.

Toivon mukaan me kaikki saamme aikaa perheillemme, toisillemme ja hiljentymiselle. Joulun traditiot, kirkko, kinkku ja kuusi, saavat jokainen toivottavasti sijansa. Kinkuista tosin 6 miljoonaa kiloa arvioidaan tulevan kotimaasta ja 1–1,5 miljoonaa kiloa on tuontitavaraa. Kyllä kotimaisuudella on väliä.

Hyvää Joulua!

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.