Vuoden turbo ja symppis

Autovuosi 2016 päättyy onnellisissa merkeissä. Focus mahtui kuin mahtuikin talliinsa, perä edellä ja lähes seinää hipoen. Siellä se köllii lämpimässä ja kuskia hymyilyttää, kun saa istahtaa valmiille ilman raappailuja ja lumitöitä.

Jouluista sateen ropinaa kuunnellessa kelasin kuluneen vuoden tapahtumia. Ehkä olisi pitänyt jättää se kolmas santsilautanen ottamatta, sillä ei se ainakaan ajatuksenjuoksua parantanut. Onneksi on älykäs puhelin, jonka muisti on käyttäjänsä kapasiteettia suurempi. Kiitos kännykkä, että pidit päiväkirjaa puolestani.

Tammikuussa, kun kurvailin vuokra-Pandalla Kanariansaarilla, ajattelin, että tätä pitää harrastaa enemmän. Kun käytössä on oma ajokki, näkee ja kokee enemmän kuin linja-auton 15. penkkirivillä tuhruisen ikkunan läpi. Lomallakin liikkumisen vapaus on mukavampaa kuin aikataulutettu kimppakyyti.

Helmikuussa oli hienoja hetkiä lumessa ja jäällä. Pääsin testaamaan, miten uusi Nissan Navara pärjää Pohjois-Ruotsin tuntureilla. Avolava-auton kyyti oli niin komeaa, että harkitsin muuttoa maalle ja hakua aikuisopiston lehmipaimenlinjalle.

Samalla reissulla stunt-kuski Crazy Mike opetti, miten auto pyörähtää vauhdista 360-astetta jäällä. Kieputus oli hullun kivaa, mutta se ei herättänyt halua hakeutua hurjapäiden jatkokurssille.

Maaliskuu toi makoisan poikkeuksen autotoimittajan arkeen. Helsingin kaupungin liikennelaitos kutsui mediaa kuulolle, että olivat vähentäneet raitiovaunuvahinkoja. Myönnän, että tuskin olisin mennyt, ellei olisi mainittu, että perillä saa myös kokeilla raitiovaunulla ajamista. Ratikan puikkoihin, jippii! Liikennetapahtumien järjestäjille vinkiksi, että myös neppiautokisat lisäävät seminaarinne kiinnostavuutta.

Audi A6 Quattro oli kevättalven miellyttävin matkakumppani. Kyllä kelpasi ruopia loskassa ilman huolen häivää. Matkalla pääkaupunkiin ja takaisin hymyni oli leveämpi kuin mainospipopäisellä ministerillä.

Toukokuussa ilmassa oli ihastusta. En olisi halunnut poistua koeajettavan avo-Mersu S500:n punaisen nahkan syleilystä. Eron tuskaa helpotti ökyvarustellun ihanuuden hintalappu, joka oli yli 287 000 euroa. Päädyin viisi nollaa halvempaan ratkaisuun ja ostin mersunpunaista kynsilakkaa.

Turboin kokemus oli takavetoinen BMW M2. Sähäkkä coupé lähti ahnaasti kuin lokki lihapiirakan perään. Ja mitkä moottorin äänet, vau.

Elokuisen rallikylän esillepanosta jäivät mieleen upeat Ferrarit. Kauniita katsoa, mutta hankalia ajettavia, näin kerrottiin. Koeajo jäi väliin tällä kertaa, mutta pakokaasuja pääsin hengittämään, kun Mika Salo starttasi Harjun EK:lle. Ja tottakai legendaarinen rallitykki Lancia Delta S4 oli ärhäkkä haastateltava.

Vuoden symppis oli viisikymppinen Trabant, valloittava tapaus Puolassa. Paljon oli muitakin autoja, joiden kanssa oli ilo innostua ja jotka antoivat luvan ihastua.

Erityismaininta Hyundai Ioniqille. Auto, joka lähettää suklaakalenterin jouluksi, on varmasti makea auto, jonka haluan testata tulevana vuonna.

Onnellista autoiluvuotta ja paljon innostavia ajokokemuksia!

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.