Walkkari kahlaa synkissä vesissä

Muistan ajan jolloin The Walking Dead eli TWD oli seikkailua, selviytymistä ja ripauksen romantiikkaakin sisältävä sarja zombeja vastaan taistelevista ihmisistä. Joukosta, joka yritti keksiä miten elää ja missä. Miten suojautua ulkopuolista uhkaa vastaan ja miten turvata yhteinen tulevaisuus. Välillä taisteltiin eläviä kuolleita vastaan ja välillä perustettiin jopa viljelypalstoja. Kinasteluakin oli ja välillä joku pikkuisen sekoili, mutta pääsääntöisesti vedettiin kuitenkin yhtä köyttä.

Näin oli kuusi tuotantokautta sitten. Nyt seitsemännen kauden TWD:ssä ei oikeastaan enää seikkailla, tai ainakaan romantisoida. Elämä on selviytymistä ja alistumista. Kauden väri on kuoleman harmaa ja auringonsäteitä saa etsimällä etsiä. Usein tulee vähän paha mieli. Kauden avausjaksosta oikeasti ihan todella paha mieli.

TWD ei ole mennyt huonoksi. Se on mennyt vain synkäksi, mutta niin synkäksi, että olen vähän vihainen tuotantoryhmälle. Välillä huomaan ajattelevani, että antakaa meille nyt vähän toivoa, please.

Silti sarjaa ei missään nimessä voi lopettaa kesken. Pelkkä ajatuskin moisesta kuulostaa typerryttävältä. TWD on silti TWD ja yhteiset seikkailukaudet sen parissa velvoittavat jatkamaan. Mielessä on utopistinen ajatus siitä, että nyt on vaikeaa, mutta kyllä me tämä kestetään yhdessä. Että ehkä vielä koittavat valoisammatkin ajat. Näin siis, vaikka en oikeasti taida keveämpään tulevaisuuteen enää uskoa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.