Yöllä tehdään Jukolan taiat

Yö. Tällä kertaa se oli lämmin ja sateeton. Joskus se on ollut kuin suoraan kauhukertomuksista.

Oli yö millainen tahansa, sen ihmeellisyyteen kiteytyy Jukolan viestin taika. Ilman yötä Jukola olisi kuin mikä tahansa suunnistuskilpailu.

Nyt, täysin yön ansiosta, Jukola on tapahtuma, jonka suuruuteen, kauneuteen ja tunnelmallisuuteen ei voi olla ihastumatta kerta toisensa perään.

MUTTA MIKÄ yöstä tekee niin kiehtovan? Yksinkertaisin selitys kertoisi totuuden siitä, että yösuunnistus on huomattavasti vaikeampaa kuin päiväsuunnistus. Yö tuo haasteen, joka kiehtoo tuhansia suunnistuksen ystäviä. Vaativan reitin selvittäminen on seikkailu, jonka koko ajan yhä useammat haluavat kokea.

Selitys on riittämätön. Itse haluan Jukolassa käydä ulkoilemassa jonkin pimeistä osuuksista. Minua ei kuitenkaan kiehdo suunnistushaaste, vaan öisen metsän tuoksu ja tunnelma, luonnon kauneus ja 1 500 miehen seurassa koettu metsän täydellinen hiljaisuus.

Hiljaisuuden vastapainoksi on tarjolla maailman äänekkäintä suunnistusta. Kaukana kärjen takana harrastajaporukoissa vaikeneminen ei ole kultaa. Apua kysellään ja sitä myös annetaan. Jotkut yrittävät viihdyttää tilanteisiin sopivilla vitseillä ja toiset piereskelemällä.

Joillekin Jukola-osuus voi olla yhteinen retki. Miehet ovat tässä asiassa kenties liian totisia, sillä elämäntarinoita ei metsässä yleensä kerrota. Venlojen viestissä sen sijaan tiedetään syntyneen osuuden aikana loppuelämän kestäneitä ystävyyssuhteita. Maaliin tullessa on jo jaettu synnytyskokemukset ja kerrattu kummilapsien toiset nimet.

LOPULTA Jukolan yön kiehtovuuden tärkein palanen ei kuitenkaan ole suunnistus eikä metsä vaan yhteisöllisyys. Noin 40 000 kisavierasta tekevät Jukolasta ainutlaatuisen.

Vietin todella monen vuoden tauon jälkeen koko yön ulkona seuraillen jättiscreeniltä kilpailun etenemistä ja tarkkaillen ihmisiä. Kilpailu voitosta oli melko tylsä, mutta kisavieraat olivat kaikkea muuta.

Yhdet yrittivät makuupussiensa kätköistä lasittunein silmin seurata kilpailua häviten lopulta nukkumatin voimakkuudelle. Toiset jaksoivat paremmin, bongasivat maalisuoralta joka ainoan tutun ja kannustivat heitä kovaäänisin huudoin.

Nuoret kiertelivät ympäri Jukolan kylää haeskellen kavereitaan tai kenties etsien sitä oikeaa.

Ehkä joku jopa rakastui.

Hyvin monille Jukolan tunnelma taisi syntyä vain siitä, kun he nukkuivat katkonaista unta puolijoukkueteltassa huonolla retkipatjalla hiukan kosteassa maassa.

YHTEISÖLLISYYDESTÄ kertovat myös ns. kerran vuodessa -ystävät. Ne ovat niitä ystäviä, joita nähdään vain Jukolan viestissä. Heidän kanssaan ei soitella, ei lähetellä sähköposteja eikä edes olla nimenä Facebookin kaverilistalla.

Mutta he ovat myös niitä, joiden kanssa jutellessa tuntuu siltä kuin välissä ei olisi mitään vuoden taukoa ollutkaan. He ovat tärkeitä ystäviä.

"Ens vuotheen", totesi yksi tällaisista Jukola-ystävistäni hyvästellessämme.

Voisiko sitä oikeastaan paremmin sanoa?

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen urheilutoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.