Ydinmahdit siirtävät rautaa rajoilleen

MUMBAISSA lähes 200 ihmistä tappaneet terroristit halusivat jättää syyskuun yhdennentoista iskut varjoonsa kirjoitti sanomalehti Times of India sunnuntaina. Intialaisten asiantuntijoiden mukaan terroristeilla oli räjähteitä ainakin 5 000 ihmisen tappamiseen.

Hieman paremmalla onnella hyökkääjät olisivat ehtineet räjäyttää koko Taj Mahal -loistohotellin taivaantuuliin. Onneksi jokin meni pieleen, vaikka iskuja oli suunniteltu useita kuukausia ja terroristit olivat saaneet perusteellisen sotilaskoulutuksen.

SYYSKUUN YHDENNENTOISTA käyttäminen vertailukohtana on monessa mielessä osuvaa ja ennen kaikkea pelottavaa. Muistellaanpa miten Yhdysvallat toimi iskujen jälkimainingeissa.

Vain noin kuukausi kaksoistornien romahtamisen jälkeen Yhdysvallat aloitti kiistellyn terrorismin vastaisen sotansa hyökkäämällä Afganistaniin. Sillä surullisella tiellä maa (maailma) on vieläkin, vaikka talebanit piti olla lyöty jo moneen kertaan.

Jo nyt näyttää selvältä, että Mumbain iskujen takana oli jokin Pakistanissa toimivista terroristijärjestöistä. Hyökkääjistä ainoa elossa kiinni jäänyt, 21-vuotias Pakistanin Faridkotista kotoisin oleva Azam Arim Kasav, on kertonut iskujen taustoista pidätyksen jälkeen. Pääepäillyksi on kuulusteluissa ja Pakistanin asiantuntijoiden lausunnoissa noussut pakistanilainen Lashkar-e-Taiba-islamistijärjestö, jonka päämaja on Pakistanissa. On myös mahdollista, että iskun teki jokin Lashkar-e-Taiban alajärjestöistä, joita niitäkin toimii lukuisia Intian rajan tuntumassa.

Yhdysvaltojen jalanjälkiä seuraamalla Intian seuraava askel olisi hyökkäys Pakistaniin. On kuitenkin hyvä palauttaa mieleen, että Intia ja Pakistan kuuluvat siihen maailman valtioiden harvalukuiseen joukkoon, joilla on takataskussaan ydinaseita.

INTIALLA ON nyt monia vaikeita päätöksiä tehtävänään. Pakistanin puolella operoiville lukuisille terroristijärjestöille olisi tehtävä jotain ja pian. Pienet lähinnä Yhdysvaltojen toimeenpanemat täsmäiskut eivät ole saanet aikaan haluttua vaikutusta, vaan terroristit ja fundamentalistit ovat vain vahvistaneet asemiaan Pakistanissa.

Laajamittainen hyökkäys johtaisi melko varmasti sotaan toisen ydinasevaltion kanssa. Ei tarvitse olla suurikaan ennustaja todetessaan, että jos Intia iskee Pakistaniin voimalla, niin Pakistan iskee takaisin. Laajamittaisestakin sodasta on, meidän kaikkien onneksi, pitkä matka tuomionpäivän aseen käyttöön.

Ehkä realistisin kauhuskeenario on kuitenkin, että jotenkin sodan tiimellyksessä Pakistanin fundamentalistivoimat saisivat käsiinsä laukaisukoodit.

TOIVOA SAATTAA, että Intian presidentti Pratibha Devisingh Patil, joka on samalla asevoimien päällikkö omaa harkintakykyä enemmän kuin George W. Bush, joka ei tehnyt koko terrorismin vastaisen sotansa aikana kovinkaan montaa asiaa oikein.

Sunnuntai-iltana jännitys Intian ja Pakistanin vastaisella rajalla kiristyi entisestään. Intia vahvisti joukkojaan ja nosti rajavartioinnin sotatilan tasolle.

Pakistan vastasi samalla mitalla.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen ulkomaantoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.