Yh-vanhemmat ulkona pakettihinnoista

Perhelomailun kausi on kuumimmillaan. Suomi ei tunnetusti ole järin edullinen matkailumaa, liikkuminen on kallista, majoittuminen on kallista ja erilaisissa huvituksissa ja kulttuurikohteissa käyminen on kallista. Viikonlopun kotimaanloma hotelleineen ja käyntikohteineen tekee ison loven perheen budjettiin.

Perheitä kesällä kuitenkin kaivataan. Hotelleissa on tilaa, kun liikematkustaminen on hiljaisempaa. Perheitä houkutellaan hotelleihin erityisillä perhe- ja ohjelmapaketeilla, jotka ovat hieman listahintoja edullisempia.

Pääsääntöisesti nämä hotellien paketit on suunnattu kahdelle aikuiselle ja 1–2 lapselle. Onko hotelliväki ollenkaan seuranut maailman menoa? Tilastokeskuksen mukaan viidesosa kaikista lapsiperheistä oli yhden vanhemman perheitä jo vuonna 2011.

Vaikka yksinhuoltajuus usein liitetään taloudelliseen niukkuuteen, eivät kaikki yh-perheet köyhiä ole, ja monet kaksinhuoltajatkin laskevat tarkoin budjettinsa ennen reissuun lähtöä. Kun yh-vanhempi kuitenkin huolehtii kustannuksista yhden ihmisen tuloista ja kaksinhuoltajat kahden ihmisen tuloista, olisi alennuksista yh-perheille usein isompi ilo.

Ydinperhearvoista pakettihinnoittelu tuskin kumpuaa, koska kaksi aikuista voi olla vaikka lasten isä ja sen veli tai äiti ja sen työkaveri. Ei heidän tarvitse olla lasten isä ja äiti.

Jotenkin tuntuu, että toisen aikuisen puuttuminen paketista ei voi merkitä niin suurta taloudellista tappiota hotelleille, että 2+-ajattelusta on pidettävä jääräpäisesti kiinni. Miksei tarjoushintoja voisi osoittaa kaikille niin, että keinotekoisia alennuskokoonpanoja ei tarvitsisi luoda? Vai onko yh-vanhemman alennuksia saadakseen vain pakko löytää matkaseuraksi joku toinenkin aikuinen?

Kaiketi bisneshenkilöt ovat eurojen kiilto silmissään tämän niin laskeneet, että vasta kaksi aikuista lapsineen tuo tarpeeksi rahaa taloon. Positiivista mielikuvaa ja asiakkaita taloon toisi myös yh-perheiden huomaaminen.

Elämysmatkailun puolella voi jo bongata perhelippuja kahdelle aikuiselle ja useammalle lapselle, jopa perheen kaikille lapsille, mutta pääsääntöisesti matkailukohteissakin perhepaketit noudattavat perinteistä 2 aikuista ja 1–3 lasta -linjaa.

Ikärajoja on syytä seurata, sillä ne eivät ole mikään vakio. Lapsiksi lasketaan eri paketeissa eri-ikäiset, ala- ja yläikärajat elävät tarjouksen ja kohteen mukaan.

Hyvällä tuurilla voi siis löytää ohjelmapaketin, johon kuuluu enemmän kuin kaksi lasta. Mutta että paketin saisi vain yksi aikuinen lapsineen, sellaista ihmettä saa ohjelmapuoleltakin etsimällä etsiä. Poikkeuksia toki on, esimerkkinä muutamilla google-hauilla löytynyt teatteriryhmä, jonka esitykseen on kaupan kahdenlaisia perhepaketteja: kaksi aikuista ja kaksi lasta tai yksi aikuinen ja kolme lasta.

Miksiköhän yhdellä aikuisella on oltava mukanaan kolme lasta, ennen kuin saa lipuista alennusta, kun kahdelle aikuiselle riittää kaksi lasta?

Muuten, yksi parhaiten erilaisia perherakenteita vastaantuleva taho on VR. Yksi aikuinen riittää siihen, että yksi alle 16-vuotias saa ilmaisen paikkalipun. Alle 6-vuotiaat matkustavat aina ilmaiseksi, elleivät tarvitse omaa istumapaikkaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.