Yksinkertaisuuden jälkeen mutkaa, epäsäännöllistä, kukikastakin

1990-luvulla ostin vaasalaisesta vanhaintavarain kaupasta kaksi pikkumaljakkoa, sinisen ja vihreän. Ne olivat liikuttavia vinoine, Pisan tornia muistuttavine kauloineen. Moderniin sisustukseeni, jota siihen aikaan harrastin, ne eivät sopineet alkuunkaan. Selitin ostavani ne muistoksi sisarentyttärilleni.

Se oli kuitenkin hätävalhe, sillä minä itse noita maljakoita halusin ja tarvitsin silloiseen mielentilaani. Samoihin aikoihin olin alkanut kerätä pitsejä, salaa. Eihän valkoseinäisiä, lähes tyhjällä mööpleerattuja, naisten pornolehdiksi kutsuttuja sisustuslehtiä ihaileva voinut moisesta salarakkaudestaan edes puhua.

Ei. Pitsit pysyivät tiukasti kauniissa pinoissa liinavaatekaapissa ja ihailinkin niitä vain salaa. Pöydän pintojen peitoksi suurin myönnytys oli Marimekon liina, ja jos oli kyseessä Aalto-pöytä, ei sitäkään.

Keski-iän kynnyksellä, jota aikaa katson nyt eläväni, dekoraatio hiipii elämään. Niin olen kuullut muidenkin sanovan. Se on totta. Kaiken yksinkertaisuuden jälkeen ihminen alkaa kaivata ympärilleen jotakin mutkaa, jotakin epäsäännöllistä, kukikastakin.

Ilahduin tavattomasti lukiessani viime viikon Helsingin Sanomista kuvanveistäjä Harry Kivijärven Wäinö Aaltosen museossa Turussa avatusta näyttelystä, jossa kuvanveistäjä esittelee omien töittensä lisäksi keräämiään taideteoksia. Artikkelissa modernismin nimeen tiukasti liitetty Kivijärvi sanoo ihailevansa ihmisen käden työtä.

Samoin tekivät myös nuoret Aino ja Alvar Aalto, jotka hankkivat häämatkaltaan kaksi venetsialaista renessanssituolia. Ne saivat sijan heidän monissa kodeissaan ja ovat nyt nähtävissä perusnäyttelyssä Aallon nimikkomuseossa Jyväskylässä.

Alkuperäisyyden ihailu jatkui Aallolla myöhemminkin. Espanjassa käydessään maailmankuulu arkkitehti aiheutti pahennusta isäntiensä keskuudessa ihaillessaan paikallista brutaalia maalaisarkkitehtuuria enemmän kuin kollegoittensa ajanmukaisia saavutuksia.

Eli jos mielesi tekee hankkia Riihimäen puristekristallinen maljakko tai levittää pöydällesi isomummin virkkaama hapsullinen pöytäliina, tee se ja nauti. Muista kuitenkin, että vanhojen kauniiden tavaroiden omistaminen edellyttää niiden oikeanlaatuista hoitoa. Kristallimaljakkoa ei ole syytä panna astianpesukoneeseen eikä satavuotiasta pitsiliinaa pesukoneeseen, sillä ethän sinä halua olla heikoin lenkki perinteen jatkumisessa.

Lisää iloa harrastuksiisi saat kyllä hankkimalla tietoa perinteisistä työtavoista ja tekniikoista. Perinteen tuntemus auttaa havaitsemaan myös alan kehitystä: vastaasi voi yllättäen ilmestyä myös puristekristallista valettu uudenlainen esine tai nypläystekniikkaa käyttäen tehty moderni sovellus, jolla en tarkoita nyplättyä autoa tai ikkunaan ripustettavaa enkeliä.

Maku voi muuttua. Huomaan nykyisin etsiväni sisustuslehdistä aivan erilaisia asioita kuin ennen. Yltiöpäisen minimalistisesti sisustetut kodit ohitan nopeasti ja pysähtelen niiden sijaan herkullisiin yksityiskohtiin. Huomaan lukevani lehdistä myös antiikkihuutokauppojen ilmoituksia ja bongaan tienvarsien kirppareita.

Odotan innokkaasti Vaasan asuntomessuille pääsyä, joilla voin testata uudenlaista makuani ja sen toimivuutta.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen avustaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kolumnit

Ämmä hallitus?

Kolumni: Holtittomat kuskitko muka hauskoja?

Kolumni: Jyväskylä vs. Buenos Aires

Marin tekee ruuhkaa vihervasemmistoon

Kolumni: Taksien hinnat pysyivät, mutta palvelu huononi

Kolumni: Muunneltua totuutta laseilla ja ilman

Antenni: Lapseni löysi Youtubesta mainiot esikuvat

Haittamaahanmuuttajat söivät eläkeparannukset

Kolumni: Työehtojen shoppailu on vasta alussa

Kolumni: Itsenäisyyspäivä epäperinteisin menoin

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.