Yle vastaan maan pääministeri

Jos Yleisradion Silminnäkijä-ohjelman väite pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) lahjoman vastaanottamisesta pitää paikkansa, Vanhasen on erottava pääministerin ja keskustan puheenjohtajan paikalta. Ylen väitti, että Vanhanen on 13 vuotta sitten ottanut maksutta vastaan suuren rakennustarvike-erän. Rakennusyhtiö tavoitteli jutun mukaan lahjonnalla töitä nuorisosäätiöstä, jossa keskustalaisilla poliitikoilla on päätösvaltaa. Yle perustaa tietonsa valaehtoiseen lausuntoon.

Sana on sanaa vastaan.

Valaehtoinenkaan lausunto ei tee automaattisesti Vanhasesta syyllistä. Näin on vasta, kun asia on oikeudessa todistettu tai muuten toteen näytetty. Siihen saakka Vanhanen on syytön.

Yleisradion julkaisema väite on poikkeuksellisen raju. Yleisradion uutinen tuli ulos vain paria päivää ennen eduskunnan luottamuskeskustelua. Tässä keskustelussa pääministerin ja välillisesti myös koko hallituksen asema on uhan alla. Viime viikonloppuna oli selvää, että pääministerin luottamus ei horju. Hallituspuolueet tukevat ehdottomasti Vanhasta.

Henkilökohtainen korruptoituneisuus olisi kuitenkin syy, jolla keskusta ja hallituspuolueet vetäisivät pääministeriltä tukensa. Ylen korruptiouutinen on Vanhasta jahtaavan median kannalta liiankin hyvä paljastus. Se on niin täydellinen sisältönsä suhteen, että sen todenperäisyyttä on pakko ainakin epäillä.

VANHANEN on ollut poikkeuksellisen vahva vaikeissa tilanteissa. Hän on selvittänyt monia raskaita poliittisia kohuja ja henkilökohtaisen elämän julkisuustaisteluita.

Vanhasen lähipiiri luottaa jatkuvasti häneen vahvasti. Samaa ei voi sanoa kaikkien poliitikkojen lähipiiristä.

Jos ja kun Vanhanen läpäisee tämän kiirastulen, hän on tosiasiassa viime vuosikymmenten vahvimpia poliittisia johtajia.

Vanhasen ja kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Kataisen suhde on koko hallituskauden ollut vahva. Puoluejohtajat luottavat toisiinsa. Tätä luottamusta Katainen vakuutteli myös eilen.

SANOMALEHDISTÖN ja median tehtävä on olla julkisen vallan vahtikoiria. Tiedotusvälineiden on myös oltava luotettavia ja lähdekriittisiä. Kaikkia kertomuksia ei pidä julkaista. Jos näytöt ovat huteria tai tarinat epätosia, niiden paikka ei ole uutisissa.

Yleisradio on nyt itsekritiikin edessä. Kun Yleisradio ei voi tuoda todistajaansa tai todistajiaan esille ennen kuin oikeudenkäynnissä, tilanne on patissa. Väite on väitettä vastaan.

Vanhanen tuskin lähtee kuukausien oikeusprosessiin. Pääministeri olisi koko ajan löysässä hirressä. Joten väite voi jäädä todistamatta ja siis näin epätodeksi. Oikeustajun mukaan Vanhanen on silloin syytön, oli totuus mikä tahansa.

Kohun häviäjä on Yle. Sen luottamus laskee. Mikael Jungnerin (sd.) on turha hakea uutta viisivuotista toimitusjohtajuutta. Yle henkilöityy ykkösmieheensä. Vaikka Jungnerilla ei kohuun ole suoraa suhdetta, toimitusjohtaja on poliittinen valinta. Ja se luo epäilyjä poliittisesta pelistä.

Ehkä muitakin päitä putoaa Ylessä.

Tästä kohusta Vanhanen jatkaa todella vahvana. Tai sitten hän on entinen pääministeri.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen päätoimittaja.