Yli­opistosta käyttäjänsä näköinen opintopolku?

Viime aikoina keskustelua ovat herättäneet sekä akateeminen työttömyys että tarve saada yliopisto-opiskelijoita valmistumaan aikataulussa. Molemmat ovat luonnollisesti monisyisiä ongelmia, joihin ei voida esittää yksioikoisia ratkaisuja.

Joku saattaa kuitenkin ajatella, että yliopisto instituutiona on kärsinyt jonkinasteisen kolauksen. Korkeinta mahdollista opetusta tarjoava taho kouluttaa lahjakkaita yksilöitä kortistoon. Toisaalta taas tietyn osan on vaikea motivoitua opiskelemaan niin, että tutkinnon saisi ulos määräajassa.

Tänä päivänä on muodikasta puhua käyttäjälähtöisyydestä. Onkin paikallaan pohtia, voidaanko yllä mainittuihin ongelmiin löytää ratkaisuja asettumalla käyttäjän asemaan. Käyttäjän – eli opiskelijan – näkökulmasta yliopisto tarjoaa tietyn asetelman, tietyn polun, jota kulkemalla voi saavuttaa korkeakoulututkinnon.

Käyttäjällä on jonkin verran valtaa vaikuttaa siihen, millaiseksi opintopolku muodostuu, mutta asetelman varsinaiseksi ongelmaksi voi muodostua se, että tärkein ja sitovin päätös tehdään liian aikaisin. Yliopistoon haettaessa harva todella ymmärtää, mitä ja miten yliopistossa opiskellaan.

Opintojen ensimmäisten vuosien aikana hankitaan perustietoa oman alan teoreettisista jäsennyksistä sekä opiskelusta itsestään. Tässä vaiheessa koetaan usein niitä kuuluisia ahaa-elämyksiä.

Valitettavasti tämän saman ajanjakson aikana saatetaan myös ensimmäisen kerran kokea, että valittu ala ei oikeastaan olekaan tarpeeksi kiinnostava. Moni kuitenkin jatkaa epäkiinnostavia opintojaan ja jää ikään kuin odottamaan, josko se kiinnostus siitä heräisi.

Tämän seurauksena useat alkavat opiskella jonkin muun alan opintoja niissä puitteissa kuin oma tutkinto antaa myöten.

Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) on käynnistänyt Tulevaisuuden yliopisto -hankkeen, jossa Jyväskylän yliopistokin on mukana. Hankkeessa on pohdiskeltu erilaisia keinoja yliopisto-opintojen kehittämiseksi.

Yksi mielenkiintoinen ratkaisu voisivat olla niin sanotut siirtymät. Tämä tarkoittaa sitä, että opiskelijalla olisi mahdollisuus siirtyä kandidaatin opintojen aikana jonkin lähialan pääaineopiskelijaksi, mikäli ei koe olevansa omalla alallaan.

Tällä tavalla motivoitunut opiskelija voisi vielä opintojen alettua tehdä omaa opintopolkuaan koskevia päätöksiä ilman suuria ponnisteluja. On sanomattakin selvää, että tällainen muutos toisi merkittävää joustoa opintiehen. Tämä myös varmistaisi sen, että yliopisto saisi motivoituneimmat opiskelijat kullekin alalle. Voitaisiin siis puhua klassisesta win–win-asetelmasta.

Edelleen on syytä pohtia, tulisiko koko kandidaatin opintoja uudistaa yleisluontoisempaan suuntaan. Tällöin opiskelijat opiskelisivat kattavasti eri tieteenalojen opintoja ja tekisivät itse omien havaintojensa ja kokemustensa perusteella päätöksen lopullisesta pääaineesta. Uskallan väittää, että yksilölle sopivimman alan opiskelu auttaa myös synnyttämään ammatillisen identiteetin.

Tämä taas tarkoittaa sitä, että opiskelijat olisivat aikanaan valmiimpia työelämään. Motivoitunut opiskelija tahtoo tulla oman tieteenalansa asiantuntijaksi ja on valmis panostamaan opintoihinsa sekä opintojen jälkeiseen työnhakuun.

Opiskeluaika on oman reitin löytämistä, jossa kantapään kautta oppimisella on merkittävä rooli.

Tulevaisuuden yliopiston kannattaakin siis nähdä matka itsessään yhtenä tärkeänä päämääränä.

Kirjoittaja on Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.