Ylihintainen pastalautanen ja pieni lasi viiniä

Tour de Skin kulisseissa tv-kuvien ulkopuolella tapahtuu paljon arkisia asioita.

Hiihtämisen ja siitä raportoimisen välissä ihmiset matkustavat, syövät, juovat ja käyvät vessassakin.

Perjantai-iltana Val di Fiemmen MM-hiihtojen 2013 kisaisännät olivat kutsuneet VIP-vieraita ja toimittajia kuulemaan uutisia kahden vuoden kuluttua järjestettävistä kisoistaan.

Menin minäkin. Kutsuun sisältyi houkutteleva lupaus anteliaasta illallisesta. Ja aamupalasta Toblachissa oli kulunut yli 10 tuntia.

VAL DI FIEMME-ILTA järjestettiin Lago di Teseron hiihtostadionin ravintolassa.

Otin rehvakkaasti taksin, vaikka oma majapaikka, vaatimaton pension, sijaitsee vain 3,5 kilometrin päässä stadionista. Se on kuitenkin stadionia satoja metrejä korkeammalla, käveltäväksi hankalan - jyrkän, mutkaisen, liukkaan ja pimeän - tien päässä.

Stadionin parkkipaikalla taksikuski ilmoitti kyydin kustannukset: 20 euroa. Järkyttävä kiskurihinta, mutta minkäs teit: sininen seteli kaverille, kuitti omaan kouraan ja kohti ihania italialaisia herkkuja.

ALKU OLI lupaava: La Trattorian ovesta sisään astuneen kouraan tyrkättiin lasi, joka sisälsi vajaan desilitran kuohuviiniä.

Kohta kivuttiin yläkertaan, jonne pitopöytä oli katettu. Toki ensin piti kuunnella uutiset: Val di Fiemen porukka tulee tarjoamaan 600-neliöisessä tilassa lisää italialaista vieraanvaraisuutta päivittäin keskellä Osloa sitten, kun MM-kisat Norjassa alkavat, 23.2.

Hienoa, mutta vatsassa jo kurni.

Lopulta alakerrasta ilmestyi tarjoilijoita lautasia kantaen. Lautasilla oli pastaa. Pelkkää pastaa.

Ne sai huuhdella kurkusta alas pienellä lasillisella valkoviiniä. Ja vedellä.

Siinä se. Upea illallinen. Ei ihan bellissima.

ONNEKSI VIEREEN istahti Lorenzo Delladio ja vastapäätä hänen viehättävä apulaisensa.

Lorenzo osoittautui Val di Fiemmen laakson suurimman työnantajan toimitusjohtajaksi. Hänen 160 henkeä työllistävä yrityksensä valmistaa kenkiä.

La Sportiva-merkin pitäisi olla tuttu Suomessakin. Englantia Lorenzon puolesta osannut apulainen kertoi ylpeänä, että merkki on tehnyt diilin Prisman kanssa. Sieltä niitä pitäisi saada, italialaisia kenkiä.

Lorenzo arveli, että he saavat myytyä Suomessa ehkä noin 3 000 paria vuodessa. Koko vuoden myynti maailmalle on noin 600 000 paria.

ILLALLISEN PÄÄTTEEKSI Lorenzo kaivoi lompakostaan käyntikortin ja raapusti sen taakse jotain.

Nyt tuo kortti on lompakossani. Takana lukee, että tämä suomalainen toimittaja saa 50 prosentin alennuksen valitsemistaan kengistä, jos hän tulee käymään tehtaan yhteydessä toimivassa myymälässä.

Myymälään on stadionilta vain pari kilometriä.

Ihan hyvä tarjous. Oikeastaan se pelasti illan. Toivottavasti kortti on voimassa vielä vuonna 2013.

STADIONIN parkkipaikalla taksikuski oli kirjoittanut valmiiksi kuitin 20 eurolle.

Hyppäsin kyytiin ja manasin hölmöyttäni. Olisi sittenkin pitänyt ajaa itse.