Yliopisto tarjoaa rokotetta eikä särkylääkettä

Rokotus on yksi ihmiskunnan suurimmista keksinnöistä. Elimistölle suunnitelmallisesti luotu immuniteetti auttaa välttämään sairauksia. Rokote on malliesimerkki siitä, kuinka ennakoiva toiminta poistaa myöhemmän tarpeen korjaaviin toimenpiteisiin. Yliopistojen tulee olla rokotteita.

Yliopistot ovat yhteiskuntaa pitkällä aikajänteellä kannatteleva voima. Ne eivät voi tarjota pelkästään yhteiskunnallista särkylääkettä sitä tarvittaessa. Yhteiskuntamme osaamisen rokotesuoja on tällä hetkellä uhattuna, vaikka tiedostamme uhkaavan osaamisvajeen.

Yhteiskunnan tarve yliopistollisen tiedon hyödyntämiselle on suurempi kuin koskaan. Tutkijoidemme tehtävä on osallistua aktiivisesti julkiseen keskusteluun tutkittuun tietoon pohjautuen. Tarpeen mukaan myös kriittisesti, rohkeasti valtavirtaa vastaan, vaihtoehtoisena yhteiskunnallisena keskustelunavaajana.

Tähän työhön liittyy myös tutkijan normaalia kansalaista suurempi eettinen vastuu. Yliopistoina emme voi olla kantamatta vastuutamme planeettamme ja ihmiskunnan tulevaisuuden turvaajana. Luottamusta tieteeseen ja tiedeyhteisöön tulee vaalia huolella.

Yliopiston rooli alueensa kehittymisessä ja menestyksessä on kiistaton. Viimeisen 35 vuoden aikana Jyväskylän kaupungin väestömäärä on kasvanut yli kahdeksan kertaa nopeammin kuin keskimäärin niissä kaupungeissa, joissa ei ole yliopistoa. Toisaalta Jyväskylän yliopiston vetovoima opiskelijoille ja työntekijöille pohjaa elämän kokonaislaatuun.

Jyväskylä on kansainvälisesti arvostettu koulutuksen ja osaamisen kaupunki. Suomen liikuntapääkaupunki, jonka kruunaa rohkea Hippos2020-hanke, jonka menestyksen eteen yliopisto on sitoutunut työskentelemään.

Olisi erittäin tärkeää, että suunniteltu Jyväskylän ammattikorkeakoulun uudisrakennus toteutuisi pääkampuksen ja Hippos2020-kokonaisuuden väliin, lähelle uutta sairaalaa. Alueelle muodostuisi näin kansainvälisestikin merkittävä osaamiskeskittymä, joka loisi kaupunkikuvaan eloisan kokonaisuuden.

Yliopisto haluaa vaikuttaa vahvasti myös keskuskaupungin ulkopuolella. Erityisesti opetuksen kehittämisessä ja hyvinvointihankkeissa haluamme olla laaja-alaisen maakunnallisen kehittämisen kumppanina.

Keski-Suomessa on jo pitkään tehty monialaista yhteistyötä hyvinvointiosaamisen edistämiseksi. Jyväskylän yliopisto osana Keski-Suomen hyvinvointi- ja osaamiskeskittymää, KEHOa, haluaa olla vahvasti viemässä eteenpäin tätä kehitystä. Yhdessä sosiaali- ja terveysministeriön sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa haemme mallia kehittämiskumppanuudelle, jossa Keski-Suomessa kehitetyt tutkimuslähtöiset ratkaisut siirretään kansallisiksi toimintatavoiksi.

Tavoitteenamme on osaava ja hyvinvoiva ihminen.

Yliopiston ja koko alueen kehityksen kenties suurin haaste on liikenteellinen saavutettavuus. Kansainvälistyminen ja kasvuyritysten sijoittuminen Keski-Suomeen vaatii nopeita ja sujuvia yhteyksiä pääkaupunkiseudulle ja sen lentoasemalle.

Junayhteyksien parantaminen Tampereelle on hyvä askel, mutta ei riittävä. Oikoratayhteys Jämsästä Riihimäelle tulisi sisällyttää osana kansallista rataverkon kehittämiskokonaisuutta Helsingin keskusta–lentoasema–Tampere -hankkeen rinnalle.

Tärkeää on myös joustava ja ekologinen liikkuminen kaupungin sisällä. Esitänkin rohkean tulevaisuusvision, joka tukisi hienolla tavalla myös Jyväskylän matkailua olemalla kaupungin maamerkki ja nähtävyyskohde.

Mitäpä jos rakennettaisiin Jyväskylään Suomessa ainutlaatuinen, mutta maailmalla paljonkin nähty gondoli-hissirata, joka yhdistäisi Ylistönrinteen, Mattilanniemen, Seminaarinmäen, Hippoksen ja Harjun? Kannattaisiko tätä pohtia ihan tosissaan?

Olemme tänä vuonna työstäneet yhteisöllisesti ja vuorovaikutuksessa kumppaniemme kanssa yliopistomme visiota ja strategiaa. Työstä on kiteytymässä missioksemme olla vaikuttava sivistysyliopisto. Näihin kahteen sanaan kiteytyy vahvalla tavalla yliopistollinen perustehtävämme.

Kirjailija ja taidemaalari John Ruskin määrittelee hyvin mitä sivistys on. Se on sitä, mikä jää jäljelle, kun on unohtanut kaiken oppimansa. Voiko parempia eväitä muuttuvaan työelämään ja koko loppuelämään saada. Sivistys on hyvä rokote.

Kirjoittaja on Jyväskylän yliopiston rehtori. Teksti on tiivistelmä lukuvuoden avajaispuheesta.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .