Ympäristöasiat kuuluvat yhteiskuntavastuuseen

Kehitysoptimistit kertovat, kuinka maailma ympärillämme on muuttunut ja toimintaympäristö yhteiskunnan eri tehtävissä nyt toinen kuin joku vuosikymmenen sitten. On eri asia, kuinka nykyiset yhteisöt koetaan ja nähdäänkö ylipäätään kehitys kokonaisuudessaan myönteisenä.

Samalla kun yhteiskunta on muuttunut, myös toimijoiden vastuut ovat lisääntyneet. Erityisesti nähdään vastuuta kertyneen työyhteisöille ja niiden omistajille.

Lähes sata vuotta sitten yritysvastuu oli kapeampaa ja otti huomioon vain taloudelliset arvot. Yritysten tehtävänä oli hoitaa toimintaa siten, että osakkeenomistajille kertyi mahdollisimman runsas taloudellinen voitto. Toisarvoiseksi koettiin se, saavutettiinko voitto työntekijöiden kustannuksella vai ympäristöä pilaten.

Vielä vuoden 1931 yritysten omistamista koskeva laki ei tuntenut laajempaa vastuuta. Etenkin 1990-luvulta lähtien yhteiskuntavastuu on alettu nähdä yhtä laajasti kuin toimintojen kestävä kehitys. Yritysvastuuseen sisältyvät taloudelliset, sosiaaliset ja ympäristölliset osat.

Monet suuryritykset myös Suomessa ovat omaksuneet omissa strategioissaan tämän laajemman käsitteen. Siihen siis pyritään ainakin paperilla – mutta päivän politiikassa käytännössä tuskin lainkaan.

Yhteiskuntavastuu näyttäytyi Talvivaaran kaivoksessa kahdella tavalla, jotka haluttiin laittaa vastakkain.

Osakkeenomistajien etujen ajamisen lisäksi luonnonvarojen hyödyntäminen katsottiin perustelluksi kainuulaisten työpaikkojen säilyttämisen ja verotulojen saamisen takia – sekä tätä kautta yleisen hyvinvoinnin aikaansaamiseksi. Tämä senkin uhalla, että yhteisövastuu ei toteudu.

Yhteiskuntavastuu on vapaaehtoista huomioonottoa ympäristövaikutuksista säädetyn velvoitteen lisäksi. Yritystoiminnassa tähän kuuluu auditointi eli toiminnan saattaminen kaikin puolin mahdollisimman ympäristömyönteisesti kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti.

Tätä kehitystä on vahvistettu EU:n asetuksella, jonka tarkoituksena on lisätä yritysten vapaaehtoista osallistumista ympäristöasioiden hallinta- ja auditointijärjestelmään. Toistaiseksi tässä EMAS-järjestelmässä on vain muutama suomalainen yritys.

Yleisesti on tunnustettu, että ympäristö kuuluu yritysvastuuseen. Tämä näyttää unohtuneen heiltä, jotka hakevat ympäristönsuojelusta syntipukkia yritysten irtisanomisille. He esittävät taloudellisen voiton vähentymisen syyksi ympäristökustannuksia, vaikka monessa yhteydessä on osoitettu ympäristöinvestointien olevan yrityksille kannattavia. Mielessä ovat olleet vanhakantaiset käsitykset ryhtyä syyttämään ympäristönsuojelua, yhtä yritysvastuun kolmesta päätekijästä, kilpailukyvyn vähentymisestä.

EU:n päättämää alusten rikkidirektiiviä on taloudellisen taantuman uhatessa helppo syyllistää ennustetusta kustannuskehityksestä. Teollisuudessa rikkidirektiivin on katsottu olevan sopiva veruke vaatia helpotuksia ympäristö- ja ennen kaikkea vientikustannuksiin.

Tämän vastoin aiheuttamisperiaatetta esitetyn vaatimuksen takana näyttää olevan yleinen pyrkimys murtaa kestävän kehityksen ympäristötavoitetta ja saada yhteiskunta maksamaan ympäristöä pilaavalle verohelpotuksia.

Samat tahot ovat kutsuneet ympäristönsuojelua virheeksi. Ilmeisesti tällöin halutaan palata yhteiskuntavastuun määrittelyssä takaisin aina 1930-luvulle. Kun vastuuta ei näytä riittävän edes yritysten työntekijöille, on vielä matkaa saada ajattelutapaan mahtumaan ympäristöarvot.