Ympäristöniukkuus kortille

Valtionvelan kasvu on vakava juttu, mutta pieni asia verrattuna ympäristövelkaan.

Torstaina loppui tämän vuoden luontobudjetti. Tämän jälkeen ihmiset kuluttavat, mutta maapallo ei kykene enää tuottamaan vastinetta kulutukselle. Loppuvuoden ihmiskunta tekee velkaa tulevaisuuden kustannuksella.

Ilmastonmuutos tiedetään ja tunnustetaan. Mutta samalla siihen suhtaudutaan usein kuin ylipainoon tai sotkuiseen komeroon.

Ongelma on tiedossa, mutta asian korjaaminen edellyttää sellaista aikaa tai vaivaa, jota ei juuri sillä hetkellä ole. Mukavuus houkuttelee valitsemaan helpomman tien.

Ympäristöasioissa helppoudella on kuitenkin käsittämättömän suuria seurauksia.

Luonnontieteilijät ja teologit ottivat yhteistuumin kantaa tilanteeseen: monitieteellinen ryhmä painottaa, että ilmastonmuutosta lieventäviä ratkaisuja on tehtävä pian.

Suomessa hiotaan yhteiskuntasopimusta. Myös ilmastotoimia olisi etsittävä yhtä laajalla pohjalla. Ratkaisujen on koskettava sekä yrityksiä että yksityishenkilöitä.

Yrityksille tämä tietää vastuullisuutta ja voitoista tinkimistä. Yksittäisen ihmisen kannalta kyse on nimenomaan mukavuudesta tinkimisestä.

Päätöksiä on tehtävä rivakasti, mutta Suomen olosuhteet huomioiden. Ympäristökeskustelu kärjistyy Suomessa usein keskusteluksi yksityisautoilun rajoittamisesta. Asioita katsotaan tällöin yleensä pääkaupunkiseudun näkökulmasta ja harvemman asutut alueet unohtaen.

Tiivis kaupunkiasuminen ei kuitenkaan yksinään ratkaise ongelmaa. Aalto-yliopiston tutkijat selvittivät vastikään, ettei asumisen tiiviys välttämättä yksinään johda ihmisten hiilijalanjäljen pienenemiseen vaikka niin on tähän saakka oletettu.

On totta, että myös yksityisautoilua on pyrittävä vähentämään kaikkialla, mutta pakkokeinot eriarvoistaisivat suomalaisia kohtuuttomasti.

Kärjistäen: autoa arjessaan välttämättömästi tarvitseva joutuisi ahtaammalle kuin lomamatkalle lentävä, vaikka ensimmäisen päästöt saattavat jäädä suhteessa selvästi toista pienemmiksi.

Selvää on, että rajattoman mukavuuden loppu häämöttää sekä kaupungeissa että haja-asutusalueilla. Mutta mitä asialle voidaan tehdä?

Erilaisia vaihtoehtoja on selvitettävä tarkasti ja ratkaisuja on etsittävä ennakkoluulottomasti. Miten olisi esimerkiksi liikenteen ja lämmityksen päästökortti?

Suomessa on ennenkin jaettu niukkuutta korttisääntelyllä. Siinä missä pula-aikoina säädeltiin elintarvikkeita, voitaisiin nyt säännöstellä päästöjä. Ennen korttiannosten suuruus määriteltiin ihmisryhmittäin energiankulutuksen mukaan. Energiankulutusta punnittaisiin nytkin, tosin toisenlaisen energian.

Jokainen suomalainen saisi kiintiönsä ja sen myötä itse päättää, miten korttiannoksensa käyttää. Ehkä ajatus on huono, ehkä ei. Mitään kiveä ei nykytilanteessa saa kuitenkaan jättää kääntämättä.