Ympäristönsuojelulta puuttuu historia

Ympäristönsuojelun hallinnossa on jo jonkin aikaa ollut menossa sukupolven vaihdos. Hallintoa ja lainsäädäntöä valmistelleet henkilöt ovat siirtyneet eläkkeelle. Joillakin on kotiarkistossaan kirjallista aineistoa alan alkuaikojen tapahtumista 1960- ja 1970-luvuilta. Osa aineistosta on jotenkin järjestettynä, mutta suurin osa lienee sekaisin.

Tämä aineisto olisi saatava pelastetuksi yhtenäisellä suunnitelmalla. Yhdellä henkilöllä on joltakin lohkolta tietoja, toiselta joiltakin muilta. Kokonaiskuvaa ei liene monellakaan. Suurin ongelma on kuitenkin se tieto, joka kulkee ainoastaan muistissa. Tämän "perinnetiedon" tallentamisella on kiire, koska ao. henkilöiden terveys horjuu jo iänkin takia.

Suomen ympäristöpolitiikka on noin 110-vuotias, kun lähtökohtana pidetään luonnonsuojelua. Seuraavaa historian jaksoa jouduttiin odottamaan aina 1950-luvulle, jolloin ennen muuta sotakorvausteollisuus ja sen seuraajat aiheuttivat ympäristöongelmia. Vesipolitiikan alku sijoittuu tähän aikakauteen. Sen jälkeen 1960-luvulla ympäristöpolitiikka eteni jo laajalla rintamalla.

YMPÄRISTÖHALLINNON suunnittelu hyödyntää kokemuksia ja toiminnan pitkiä linjoja. Suunnittelun hyväksynnän huipulla oleva poliittinen päätöksenteko tarvitsee tietoa historiasta. Kaikkia virheitä ei ole syytä toistaa sukupolvesta toiseen, vaan kertynyttä tietoa, tehtyjä ehdotuksia ja valittuja ratkaisuja tulee voida käyttää hyödyksi.

Historia on asioiden tarkastelua pitkällä, vuosikymmenien aikajänteellä. Sen kirjoittaminen näyttäisi tämän perusteella olevan verkkaisen leppoista eläkeharrastusta. Monessa tapauksessa etenkin yritysmaailmassa näin onkin. Silloin tehdään nahkakantista historiikkia omistajatahon määrävuotispäiväksi lahjana annettavaksi.

Suomen ympäristöpolitiikan historia ei voi olla laitos-, virasto- tai muu yhteisöhistoria. Se on toiminnallisen kokonaisuuden tarkastelu, joka saattaa sittemmin antaa virikkeitä yhteisöhistoriikeille. Tällaisia voisivat olla esimerkiksi aatteellisen toiminnan, keskusviraston tai jonkin toimintasektorin yksityiskohtainen historia tai historiikki.

YMPÄRISTÖPOLITIIKALLA tarkoitetaan tässä ympäristönsuojelua laajasti käsitettynä. Se jättää ulkopuolelle kaavoitus-, rakennus- ja asuntotoimet. Toisaalta se ottaa mukaan eräiden muiden ministeriöiden tehtäviin kuuluvia osia, joilla on liittymä ja vaikutus ympäristönsuojelupolitiikan kehittymiseen.

Kaikkien sisältökysymysten yhteydessä esillä ovat alan kehittäminen, ohjelmointi, rahoitus, hallinto, tutkimus ja seuranta sekä tilastointi. Hallinnossa on historian käytettävyyden kannalta merkityksellistä asioiden alueellinen tarkastelu. Tältä osin tietojen saatavuus on heikonlaista, mutta kehikkona on seuraava: keskushallinto, keskusvirasto, aluehallinto, kunnallishallinto, komitealaitos ja alan järjestöt sekä kansainväliset yhteydet.

Alueellinen tarkastelu tarjoaa runsaasti historian hyödyntämiskohteita ja siksi pareina ovat: taajamat/ haja-asutus, pohjoinen/ etelä ja paikallinen/ seudullinen. Myös toiminnallinen näkökohta tuottaa tulosta muun muassa seuraavien alojen historiassa: luonnonvarojen käyttö, perustuotanto, liikenne, energiatalous, teollisuus ja palvelut.

Historiassa ei voida rajoittua vain virastotoimintaan. Etenkin alkuvaiheessa tutkimuslaitoksilla ja alan aatteellisella kentällä oli merkittävä osuus politiikan muotoutumiseen. Myös komitealaitoksella on tärkeä asema historiassa.

Ympäristönsuojelun historia on kaukana nahkakantisesta historiikista henkilökuvauksineen, vaikka sen pohjalta sellainenkin voitaisiin laatia. Se voisi paljastaa yllättäviä seikkoja myös nykypolitiikkojen osuudesta alan kehittymiseen tai pikemminkin kehittymättömyyteen.

Kirjoittaja on ympäristönsuojeluneuvos.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.