Yo-kirjoitukset ovat tuhlausta, turhuutta ja kiusaamista

Valtiovalta leikkaa lukiokoulutuksen rahoituksesta, niin, että kohta jäljelle jää pelkkä ylioppilastutkinto. Kaikki muu opiskelu suoritetaan massaluentoina ja pilvipalveluissa, toimittaja Satu Kakkori kirjoittaa.

Keskiviikkoaamuna vetelin maalarinteippiä termospullon kylkeen, koska pullon kyljessä luki Airam ja se olisi voinut pilata kaiken. Yhden teippikerroksen alta Airam kumotti vielä läpi, joten mietin, vedänkö päälle tussia vai lisää teippiä. Vieressä kalpeakasvoinen lukiolainen pakkasi läpinäkyviin pusseihin suklaarusinoita ja ruisleipiä.

Edessä oli siis ylioppilaskirjoituspäivä, ensimmäinen niistä hänen kohdallaan. Kuukausien jännitys huipentui, pöydällä odottivat jo passi ja kirjoitusvälineet. Eväät valittiin tarkasti suositusten mukaan, alkoholi ja muut päihteet jätettiin joukosta pois, koska yo-kirjoitusten ohjeissa niin määrätään. Lyijytäytekynän lyijyn paksuus: varmasti 0,7 eikä kielletty 0,5 millimetriä.

Vetelin kolme kerrosta maalarinteippiä Airamin päälle. Minkä tahansa tekstin näkyminen vaatteissa tai eväissä kun tulkitaan vilpin yritykseksi, mistä seuraukset ovat peruuttamattomat. Leipärasiaan olin laittamassa yhden päänsärkylääkkeen, siltä varalta, että kuuden tunnin stressaavan session aikana alkaa nuppia juilia. Pilleri piti kuitenkin onkia pois, koska KAIKKIA lääkkeitä varten pitää olla lääkärin todistus. Olinpa tyhmä, seuraavaa koetta varten varaamme lääkäriajan, jotta lääkäri kirjoittaa todistuksen yhden Buranan tarpeellisuudesta päänsäryn sattuessa. Kaikkien 30 000 ylioppilaskokelaan vanhempien pitäisi tehdä sama.

Itse kirjoitin ylioppilaaksi 1980-luvulla, jolloin sääntöhössötys ja stressaus ylioppilaskokeiden kanssa oli ihan samanlaista. Yo-kirjoitukset ovat vuosikymmenestä toiseen muuttumattomana pysyvä sukupolvikokemus, jonka kautta maamme sivistyneistö pihtisynnytetään suorittamaan korvaamatonta yhteiskunnallista tehtäväänsä. Finlandia pauhaa, liput liehuvat, lohiruusut puhkeavat kukkaan voileipäkakuissa.

Naapurin amitsulainen valmistuu ammattiin samana päivänä, juu näköjään on mummu tullut onnittelemaan, menevät yhdessä Viherlandiaan syömään. Poika kuulemma aloittaa työt ensi viikolla.

Noh, mutta onhan se toista, kun meidän likka saa valkolakin. Sitä ei ihan joka jannu nimittäin selviä näistä ylioppilaskirjoituksista läpi.

Maailma muuttuu ja koulutusta uudistetaan, karsitaan, laitteistetaan ja etäännytetään opettajista. Valtiovalta leikkaa lukiokoulutuksen rahoituksesta, niin, että kohta jäljelle jää pelkkä ylioppilastutkinto. Kaikki muu opiskelu suoritetaan massaluentoina ja pilvipalveluissa. Pyhä ylioppilastutkinto pysyy samana aikaa, energiaa, rahaa syövänä mammuttina, vaikka sen alkuperäinen tarkoitus on kadonnut sata vuotta sitten. Stressi yo-kokeesta värittää koko lukio-opiskelua alusta loppuun, vaikka rinnalla on koko ajan numeraalinen arvosteluprosessi, mikä riittäisi erinomaisesti. Yhteiskunnalla on varaa valjastaa opettajakunta tarkistamaan kuukausikaupalla satojatuhansia yo-koevastauksia. Joka vuosi. Sen sijaan, että opettaisivat senkin ajan.

Eivätkä nämä latinankieliset arvosanat kerro nuoren ihmisen osaamisen tasosta vaan onnistumisesta yhdessä pistemäisessä kokeessa. Itsekin sain ruotsista laudaturin, vaikka totuudenmukainen arvosana lukion päättötodistuksessa oli seiska. Entäs kun yo-koe menee pieleen, esimerkiksi päänsäryn takia?

Lukupaineessa näppyyntyvä nuori kysyy, meneekö elämä tästä vielä vaikeammaksi? No siihen voi ainakin vastata, että ei mene. Tämän jälkeen et koe jatko-opinnoissasi tai työelämässäsi yhtään näin pohjoiskorealaista epäluottamusta, järjetöntä onnistumispainetta etkä verovarojen haaskausta.