Yritykset avainasemassa teollisten onnettomuuksien vähentämisessä

Erilaiset onnettomuudet ja kriisitilanteet tapaavat aina tulla vastaan yllättäen ja odottamatta. Lähes mahdottomana pidetty asia tuleekin aika ajoin mahdolliseksi. Vaaroihin tottuminen on yksi arjen onnettomuussyy. Jos jokin tuote tai järjestelmä on toiminut moitteettomasti tähänkin asti, miksei se toimisi vastakin – vaikka turvallisuussäännöistä tinkien?

Sama logiikka toimii myös vaarallisten aineiden valmistamisessa ja käytössä. Kemikaalien vaaraomaisuudet tunnetaan ja niiden käsittelyn koko elinkaari hallitaan aiempaa paremmin. Vaarallisiin aineisiin liittyvät suuronnettomuudet ovat yhä harvinaisempia, mutta niitä kuitenkin esiintyy liian usein eri puolilla maailmaa – myös teollistuneissa länsimaissa.

Vaarallisten aineiden sääntely Suomessa on yhdistelmä yhteisötason ja kansallisen tason sääntelyä. Kansallisen kemikaaliturvallisuuslain kautta on pantu täytäntöön EU:n suuronnettomuusvaarallisten laitosten sääntelyssä keskeinen Seveso-direktiivi.

Vuonna 1982 annettua ja vastikään uudistettua direktiiviä ovat muovailleet paitsi kohtalokas dioksiinionnettomuus Sevesossa vuonna 1976 myös sarja muita vakavia onnettomuuksia Euroopassa ja muualla maailmassa.

Moderni yhteiskunta tarvitsee kuitenkin toimiakseen yhä enemmän ja yhä moninaisempia raaka-aineita. Seveso-luokan kemikaalilaitoksia on EU:ssa vajaat 10 000. Ne ovat kemiantehtaita, räjähdetehtaita, öljyjalostamoja, vaarallisten aineiden varastoja ja myyntipaikkoja, joissa aineiden vaarallisuus ja määrä ylittävät tietyt raja-arvot.

Seveso-laitoksia on Suomessa noin 260, ja EU:ssa rekisteröidään noin 30 ilmoituskynnyksen ylittävää onnettomuutta ja vaaratilannetta vuosittain.

Suuronnettomuuksien yhteydessä nousee aina esille vakiokysymyksiä: Miksi tällaisia vaarallisia kohteita ylipäätään on olemassa? Miten tapahtuma on voinut tulla mahdolliseksi? Kuka on vastuussa asiasta? Miten vastaavanlaisia tapauksia voidaan tulevaisuudessa välttää? Suurennuslasin alle nousee myös viranomaisten vastuu asioista.

Sekä kansallisessa että EU-tason lainsäädännössä yrityksen vastuuta tuotteiden ja tuotantolaitosten turvallisuudesta on järjestelmällisesti lisätty viime vuosikymmeninä.

Seveso-toiminnanharjoittajan tulee huolehtia, että toimintajärjestelmä ja käytännön toiminta vastaavat säädösvaatimuksia. Yrityksen on laadittava kattava selvitys turvallisuusjärjestelmästään ja oltava aina valmis osoittamaan viranomaiselle, että se on huolehtinut velvoitteistaan.

Viranomaisen puolestaan tulee valvoa laitosta systemaattisesti, riskiperusteisesti ja suhteellisuusperiaatetta noudattaen. Mitä suurempi laitoksesta aiheutuva turvallisuusriski on, sitä tiukemmin ja tarkemmin sitä tulee valvoa.

Yritysten rooli turvallisuuden varmistamisessa on avainasemassa. Suuronnettomuusvaarallinen liiketoiminta on lähtökohtaisesti erittäin vaativaa liiketoimintaa. Se edellyttää paitsi toimialaosaamista myös riittävän kokoista organisaatiota turvallisuusjärjestelmän ylläpitämiseksi ja jalkauttamiseksi sekä alitoimittajaverkoston saumatonta hallintaa.

Yritysten turvallisuussääntelyä ja taloudellista sääntelyä on perinteisesti pidetty toisistaan erillään. Turvallisuussäädöksissä ei juuri oteta kantaa toiminnanharjoittajan taloudellisiin edellytyksiin vastata velvoitteistaan.

Jos yrityksen talous on kestävällä pohjalla, onnettomuudet ja niihin liittyvät menetykset halutaan luonnostaan minimoida, ja turvallisuus nähdään myös keskeisenä menestystekijänä.

Vakuussäännöillä, kuten kaivostoiminnassa, voidaan varmistaa, että liiketoiminnan keskeydyttyäkin kohteet voidaan hoitaa turvalliseen kuntoon. Samankaltaisia varmistuskeinoja voitaisiin käyttää myös vaarallisia kemikaaleja ja räjähteitä käsittelevissä laitoksissa, esimerkiksi kaivosten rikastamoissa, räjähdetehtaissa tai vaarallisimpien aineiden varastoissa.

Viranomaisvalvonnan tiukentaminen on yksi keino tilanteen parantamiseksi silloin, kun merkkejä ongelmatilanteista havaitaan. Se ei ole kuitenkaan ole kuin osaratkaisu ongelmaan. Viranomaisvetoiseen sääntelyjärjestelmään ei ole paluuta resurssien rajallisuudenkaan takia.