"Mä oon Suomesta!"

Tervetuloa, hypätkää junaan S7. Matka Klotenista Zürichiin on 12 kilometriä. Siisti masiina pyyhkäisee välin käkikellomaan täsmällisyydellä 15 minuutissa.

On ilta, pelit pelattu. Itseään oviaukosta sisään sovitellen vaunuun änkeää toistakymmentä suomalaista kisaturistia. Heillä on päässään kummalliset tötsähatut sekä peruukit. Kasvoihin on taiteiltu sotamaalaukset. Tölkit kumisevat kasseissa.

Kurillani kaivan muistilehtiön esiin ja loihdin naamalleni einoleinomaisen runonsepittäjän ilmeen. Todellisuudessa kirjaan ylös kuulemani.

Kas tässä. Ilman sarvia, hampaita ja laskemattomia perrrkkeleitä.

Pitkä juna nytkähtää liikkeelle. Iso möly saattelee.

"Makkonen, herää hei. Tää lähti."

"Öööööörh. Aaaaaargh. Öööööörh!"

"Suklaasydän tinakuoret... Hei, mites se ny menikään. Niitä tarjoo miehet nuoret, aitoja vain saa mä en..."

"Haben sie guten tagen, haben sie moottorisaha."

"Se on sillai, että jos ihminen sammuu, se ei ota vastaan mitään signaalia. Joo, jos ihminen sammuu, siinä ei auta edes Jari Kurri."

Oerlikonin pysäkki. Vaunussa on muutama sveitsiläinen. Silmät apposen auki, kukaan ei nuoku kuten lähijunissa tapana on.

"Mombasa!"

"Makkonen, näytä nyrkkis. Verrataan vähän. Kato, nyrkkejä tarvitaan maailmalla sillai."

"Saanko kysyä, mikä auto sulla on?"

"Ai, Mazda 323. Siis Matsukka. Sellasella Minna Sillankorva ajoi rallia jumalattoman kovaa. Tiesitkö sen?"

"Viitsisitkö siirtää perseesi pois mun sylistä?"

"Anneli, hei. Älä ny pihtaa."

Zürichin vapauttava Hauptbahnhof lähestyy. Enää muutama hetki.

"Tiiätkö, kaljateltassa joku tanskalainen ämmä tuli rehenteleen."

"Mitä sä siihen?"

"Mä vaan sanoin, että nyt, kuule hei muija, on asetettava arvot ja sijoitukset oikeaan järjestykseen. Mä oon Suomesta ja sä vaan Tanskasta."

"Makkoselle ei kannata yhtään aukoo. Ette tiiä, miten kova jätkä se on."

"Ehdotan seurueelle, että otamme Hauptbahnhofilla yhden oluen."

"Hei, kattokaa näitä muita junassa. Ne ei osaa, hei, pitää hauskaa. Huu-huu, hymyä, hymyä. Hyvä meininki. Nää on MM-kisat."

Tietty. Tämä ei ole koko totuus. Sveitsissä on paljon Suomi-faneja, iso osa heistä välittää viestiä, että suomalaisetkin ovat ihmisiä. Mutta he ovat hiljaa, heitä ei huomata eikä heidän kauttaan haravoida Suomi-kuvaa.

Sen sijaan tämä tillin-tallin-päällä-pallin -kansa päsmäröi, varastaa shown ja jakaa signaalia, joka ei mairittele ketään.

"Minä en päästäisi omaa poikaani jääkiekon MM-kisoihin", totesi eräs monet turnaukset kolunnut kollega.

Sitten joskus, kun S7-junan älämälö-porukka kolistelee harmaakasvoisena koteihinsa, se julistaa kokkotulille asti korkeaveisua siitä, kuinka hemmetin hauskaa oli jääkiekon MM-kisoissa. Kuinka Suomi-poika pelasi ja kuinka he mertarantoina karjuivat vastustajan fanit seinille.

Jään miettimään.

Mitä oikeasti on hauskanpito? Mistä ihminen täytyy ja mistä tyhjenee?

Olenko ymmärtänyt asiat jotenkin väärin?

Olen aina kuvitellut, että matka on sitä parempi, mitä enemmän siitä muistaa.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen urheilutoimittaja

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.