"Mutkille" rakennettu kulttuuri

Konserttisali ei suinkaan jäisi ainoaksi Jyväskylän Lutakkoon nousevaksi kulttuurirakennukseksi, mikäli konserttisalia visioineen työryhmän haaveet toteutuisivat. Konserttisalin rakentaminen olisi vasta alkua, sillä alueelle tulisi kaupunginjohtaja Markku Anderssonin nimeämän työryhmän mukaan rakentaa Kulttuurisen hyvinvoinnin keskus.

Keskus pitäisi sisällään konserttisalin lisäksi taidemuseon, näyttelytiloja, kahviloita, gallerioita, designmyymälöitä, studioita, toimistoja, ravintoloita, tutkija- ja taiteilijaresidenssejä, luovan työn pajoja ja taide- ja muotoilupajoja sekä Tanssisali Lutakon.

Havainnekuvassa Tanssisali on piirretty "mutkille" kuten kaikki muutkin suunnitelman rakennukset, mistä voisi päätellä, että myös Tanssisalille on kaavailtu uutta rakennusta. "Mutkille" rakentaminen (eli rakennuksessa ei saa olla yhtään suoraa kulmaa eikä seinää) luo kulttuurirakennuksiin katu-uskottavuutta.

Katu-uskottavaa sen sijaan ei ole, jos työryhmä edes kuvittelee siirtävänsä Tanssisalin toiminnot uuteen rakennukseen. Mutta tämä nyt on vain yksi kulmakarvoja nostattava nyanssi suuren luokan suunnitelmassa, joten ei siitä sen enempää, vaikka ehkä juuri tämä kertookin paljon työryhmän suhtautumisesta kulttuuriin.

JOS työryhmän visioinnit Kulttuurisen hyvinvoinnin keskuksesta osuisivat suomalaisesta kulttuurielämästä vastikään pamfletin kirjoittaneiden Antti Järven ja Tommi Laition käsiin, luulen, että nuoret miehet vetäisivät syvään henkeä ja ottaisivat tukevan takakenon.

Järven ja Laition juuri ilmestyneessä pamfletissa Saa koskea - 10 konstia väkevämpään kulttuuriin pistetään suomalainen kulttuuri uuteen järjestykseen. Erityisesti he arvostelevat valtiontukea saavia kulttuurilaitoksia, jotka heidän laskelmiensa mukaan saavat kolme neljäsosaa nykyisistä kulttuurituista. Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa kulttuurin sisällöt jäävät muodon jalkoihin. Seinät alkavat ohjata toimintaa ja uusi ja yllättävä ei pääse esiin.

Järvi ja Laitio katsovat, että jämähtäneet kulttuurilaitokset eivät ole oikeita kohteita huolehtimaan ihmisten kulttuurihuollosta ja -hyvinvoinnista. Juuri sellaista - ja vieläpä erityisen suurta - kulttuurilaitosta Jyväskylän konserttisalityöryhmä on kaavailemassa.

JÄRVEN ja Laition mukaan kulttuuripytinkien rakentaminen käsitetään merkiksi kulttuurin arvostuksesta. Heidän mielestään kyse on kuitenkin vallasta, jossa itse asia - elävä kulttuuri - unohtuu. Näin käy myös kulttuuristrategioissa, jotka sisältävät hillittömästi sellaisia sanoja kuten luovuus, hyvinvointi, moninaisuus, osallisuus ja innovatiivisuus.

Nuoret miehet vaativat - eikä idea ole suinkaan uusi - kulttuuritukirahoituksen myöntämistä vapaille taiteilijaryhmille, jotka voivat toteuttaa taidettaan missä vain. Kulttuuri ei kaipaa hienoja seiniä, vaan mahdollisuuden toimia. Tilat ja toiminta on saava erilleen, miehet painottavat, tosin vapaan taiteilijamyytin romantisointiin hieman sortuen.

Laition ja Järven paasauksessa on asiaa, vaikka onkin ennen kuultua.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimittaja.