Aikataulut totuudenmukaisiksi

Laukaan ja Jyväskylän välisen linja-autoliikenteen siirtyminen Jyväskylän liikenteelle merkitsi vakituiselle matkustajalle monia hyviä uudistuksia. Uusi reitti Keskussairaalalle asti lisäsi yhtäjaksoisten matkojen mahdollisuutta ja myös vaihtoliikenne helpottui, kun suurin osa autoista kulkee paikallisliikenteen terminaalin kautta.

Vuorojen tiheys on riittävä, kun suunnittelee matkansa ajoissa. Kuljettajat ovat ystävällisiä ja reittinumerointi 41 auttaa tunnistamaan oman auton pimeämpinäkin päivinä. Muiden linjojen kanssa yhteinen aikataulukirja auttaa vaihtoyhteyksien suunnittelussa.

Kiitos tästä kaikesta. Nyt on kuitenkin ilmennyt ongelma, johon toivoisi pikaista ratkaisua. Vuorot kulkevat liian usein myöhässä, arkipäivisin lähes säännöllisesti. Eivätkä myöhästymiset ole vähäisiä, puhutaan 15-30 minuutin myöhästymisistä. Sellaiset alkavat tuottaa oikeasti ongelmia.

Itse olen ollut myöhästyä junasta Jyväskylässä ja toisen kerran lääkärin vastaanotolta Laukaan päässä. Kun ei edes puolen tunnin marginaali tunnu aina riittävän, matkustajan on hyvin vaikea osata arvioida matkaan menevää aikaa.

Voisiko asialle tehdä jotakin? Ongelma ei minusta ole niinkään matka-ajan kesto vaan painetun ja toteutuvan aikataulun suuri poikkeavuus toisistaan.

AILA LAVASTE Laukaa

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Nelostien siirto loi liikennesumpun

Lyhyet

Lyhyet

Lyhyet

Lyhyet

Puun käyttö turvaa metsien hiilensidonnan

Tarvitsemme nopeat yhteydet

Lyhyet

Lyhyet

Lyhyet

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.