Akavan noustava aktiivimallia vastaan

Petyin työmarkkinakeskusjärjestöni Akavan päätökseen olla ottamatta osaa perjantaina järjestettyyn mielenosoitukseen, joka vastusti työttömien toimeentuloa leikkaavaa ”aktiivimallia”. On erinomaista, että jotkut akavalaiset liitot kuten Akavan Erityisalat, Tieteentekijöiden liitto ja Insinööriliitto ovat itse tehneet ratkaisun osallistumisesta, mutta on käsittämätöntä, etteivät kaikki työntekijöiden edunvalvojat halua olla mukana toimimassa kaikkien työntekijöiden etujen puolesta.

Työpaikkani akavalaisena luottamushenkilönä olen vakuuttanut liittoihin kuulumattomille työntekijöille, että jäsenyys ammattiliitossa kannattaa ja että liittojen jäsenet voivat luottaa Akavan ajavan työntekijöiden etuja yhteiskunnassa. Nyt ei valitettavasti siltä näytä, vaan Akava on valmis seisomaan sivussa.

Tulevaisuuden työelämä pitää sisällään entistä enemmän epätyypillisiä työsuhteita, pätkä- ja silpputöitä sekä erilaisten töiden ja tilanteiden välillä tasapainoilua. Työnantajat vaihtuvat, kun uusia yrityksiä syntyy ja vanhoja katoaa tai ne muuttavat muotoaan nopeammin kuin ennen. Yhä useampi työntekijä on jossain vaiheessa uraansa työttömänä.

Tulevaisuuteen katsovan ay-liikkeen on rakennettava yhteiskuntaa, jossa työntekijällä on parhaat mahdollisuudet pärjätä myös töiden väliaikaisesti loppuessa. Siihen yhteiskuntaan ei saa kuulua työttömyysturvan leikkaaminen, mikäli töitä tai työttömille tarjottavia palveluita ei ole riittävästi saatavilla.

Juuri järjestöjen, jotka valvovat meidän korkeasti koulutettujen etuja, pitäisi olla erityisen aktiivisia aktiivimallin vastustajia, sillä vaarana on myös järjetön byrokratia. Koulutusta ja asiantuntijuutta vaativiin tehtäviin työllistyvät eivät hyödy puolipakollisista CV-kursseista – tuloksena on enemmän passivoitumista kuin aktivoitumista, jos he joutuvat istumaan niillä työnhaun ja oman osaamisen kehittämisen sijasta.

Aktiivimallin taustalla on tapa, jolla työllisyyttä tilastoidaan.

Koska lyhyitä ja satunnaisia työpätkiä tehneitä työttömiä ei tilastoida työttömiksi, hallitus voinee tulevaisuudessa väittää aktiivimallin lisänneen työllisyyttä, vaikka näin ei ole käytännössä tapahtunut. Ainoastaan työttömän elämä on muuttunut hankalammaksi.

Oskari Rantala

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Hoidon priorisointi vääjäämätön tosi

Apua perhe- neuvolasta ja lasten- valvojilta

Lyhyet

Lyhyet

Tukea tarvitaan, jotta lapset ja perheet voisivat paremmin

Lyhyet

Mielipide: Hyvä syy lopettaa tupakointi

Lyhyet: Tämän kaltaisissa tilanteissa kaupungin johto tekee salakavalia päätöksiä.

Mielipide: Hiljaisen viikon mietteitä

Mielipide: Unkarista tuli diktatuuri

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.