Ammattiliitot valvovat jäsentensä etuja

TNS Gallupin tekemän tutkimuksen mukaan kansalaisista vain 26 prosenttia hyväksyy ay-liikkeen tuen puolueille (Ksml 29.10.). Onkohan 1245 haastateltavan joukossa yhtään ammattiliittojen jäsentä vai eivätkö jäsenet enää tunne muodostamiensa liittojen tarkoitusta ja toimintaa?

Useimpien ammattiliittojen säännöissä sanotaan liiton tarkoituksen olevan jäsentensä työolojen, palkkaehtojen, yhteiskunnallisten vaikutusmahdollisuuksien sekä taloudellisten, sosiaalisten ja oikeudellisten etujen parantaminen. Kansalaisyhteiskunnan ja hyvinvointivaltion olemassaolosta päätetään eduskunnassa. Siellä myös laaditaan työelämää koskevat lait.

Jokaisen palkansaajan, työttömän ja eläkeläisen etu on, että kansanedustajista mahdollisimman suuri osa valitaan puolueista, jotka em. ryhmien etua puolustavat. Näin toimivat vain vasemmistolaiset puolueet, joiden rahoituksesta hyvin pienen osan on muodostanut ammattiliittojen tuki. Tämä tuki on edustettavien määrän huomioon ottaen myös moraalisesti perusteltua, päinvastoin kuin yksityisten yritysten tuki (gallupissa hyväksyjiä 55 prosenttia), jolla ajetaan vain yritysten omistajien etua.

Ilman ay- ja työväenliikettä meillä ei olisi yleistä äänioikeutta, 8-tuntista työpäivää ja 40-tuntista työviikkoa, työehtosopimuksia, lapsilisiä, työeläkkeitä, sairausvakuutusta, työturvallisuuslakia, vuosilomaa, irtisanomissuojaa, peruskoulua, terveydenhoitoa tai tasa-arvolakia. Ammattiliittojen jäsenet, jotka eivät hyväksy jäsenmaksujensa käyttämistä heidän omien etujensa ajamiseen, ovat varmaankin valmiita luopumaan näistä oikeuksista ja jättäytymään kiltisti porvarihallituksen ja EK:n kyykytettäviksi.

JUHA RUOTSALAINEN pääluottamusmies Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Masennuseläkkeet ovat kestämättömällä tasolla

Psyyken lääkintä on viimeinen keino

Lyhyet

LyhyetKesätapahtumat kiertoon, rallit Seinäjoelle, tangomarkkinat tänne.Ja Ailamarista kuningatarEn ole koskaan syönyt pizzaa tahi hampurilaista, en ole somessa, mutta pärjäilen. Sh, kun olen vältän näitä.

Kaupunki ei välitä melusaasteesta

Lyhyet

Avoin kirjeeni kansanedustajille

Kansallisarkisto, sotiemme historian tutkimus ja SS-olettamukset

Lyhyet

Lyhyet

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.