Arvostele mun lapsi telkkarissa!

Televisiossa pyörii tälläkin hetkellä monta eri formaattia, joissa pääosassa ovat lapset ja nuoret, ja ikävä kyllä arvosteltavana.

Ohjelmia on laaja kirjo, on laulukilpailuista ja kykykilpailuista aina kokkikilpailuihin.

Mielestäni lapselle tai nuorelle, ei ole hyväksi olla koko Suomen arvosteltavana, varsinkaan kun menestymisen paineet ovat nuorilla muutenkin kovat.

Lapsista muovataan pikku aikuisia, kun heidät tällätään päästä varpaisiin ja laitetaan esittämään dramaattisia esityksiä.

Tämä ei ole mielestäni oikein.

Formaatit, joihin laitatte omat lapsenne, ovat samoja, mihin aikuiset osallistuvat. Toki niitä on ainakin yritetty pehmentää jollain vertaa, mutta arvosteltavana olo on silti liian raakaa kasvavalle lapselle.

Olisiko teistä, vanhemmat, mukavaa olla koko kansan arvosteltavana, suorassa lähetyksessä, parhaaseen katseluaikaan? Nuorimmat kilpailijat ovat vain 8-vuotiaita, ja mielestäni kilpailuun lähtö ei ole eduksi lapsen psyykkiselle terveydelle.

Onko oikein laittaa alle 13-vuotiaita lapsia puettuina ja meikattuina telkkariin koko Suomen katseltavaksi?

Miettikää, mitä lapsen tai nuoren itsetunnolle tekee, jos jatkopaikkaa ei tulekaan. Koko Suomi näkee sen; kaikki koulukaverit ja ystävät sekä kummit ja mummit. Onko mahdollista, että 8-vuotias lapsi laitetaan toteuttamaan äidin tekemättä jäänyttä unelmaa?

Toisaalta kilpailuista tulee esille huikeita kykyjä, ja saavathan lapset sellaisen kuvan, että unelmiaan kannattaa seurata. Mutta onko televisio siihen kuitenkaan oikea paikka?

Televisiolähetys on mielestäni liian suuri ja karu paikka kasvavalle lapselle ja nuorelle.

Mihin menemme seuraavaksi? BB-kids? Vai kenties Suomen huippulapsimalli haussa, jossa alakouluikäisiä tyttöjä kehotettaisiin tarkkailemaan painoaan ja leikkaamaan hiuksensa uusimman trendin mukaan?

Milloin lapselle jää aikaa olla lapsi?

Peppi Valtonen

Jyväskylän Normaalikoulu 8e

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Ennen tein pikkuhuollot autoon, nyt on toisin

Lyhyet

Lyhyet

Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen kotiin

Perussuomalaiset ja halpatyövoima

Lyhyet

Lyhyet

Lyhyet

Lasten hyvinvointi erilaistuu ja eriarvoistuu Suomessa

Outoa ja tahallista väärinymmärrystä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.