Asiakkaat ja työntekijät kärsivät Itellan säästöohjelmasta

Postiyhtiö Itellassa on käyty koko vuosi massiivisia yt-neuvotteluja, joiden kohteena on ollut lähes koko henkilöstö. Olemme ammattiosastona erittäin huolissamme asiakkaiden saaman palvelun tasosta ja valtionyhtiö Itellan tehostamistoimista.

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU on ehdottanut pehmeämpiä keinoja henkilöstön määrän sopeuttamisessa väheneviin postimääriin. Eläköitymiset ja Itellan Uusi polku – tukiohjelman laajempi käyttö olisivat olleet tähän oivia keinoja. Vapaaehtoinen Uusi polku-ohjelma tarjoaa rahallisen kertakorvauksen lisäksi tukea muun muassa työnhakuun ja uudelleenkouluttautumiseen. Yhteistyössä työntekijöiden kanssa tehty muutaman vuoden sopeuttamisohjelma olisi hyvin riittänyt nykytilanteessa toimintojen sopeuttamiseen – mutta ei.

Toimintojen tehostaminen irtisanomisineen on poikinut suuren määrän ongelmia, joista ovat kärsineet asiakkaat ja työntekijät. Karkea virhearvio postinjakajien irtisanomisissa ja jakelureittien uudistaminen johtivat Viestintäviraston tehotarkkailuun, joka jatkuu yhä.

Ylityöt postinjakelussa ja ovat enemmän sääntö kuin poikkeus, vaikka alueellisiakin eroja on. Työajan ylitykset aiheuttavat luonnollisesti postinkulun hidastumista. Osastomme alueella Keski-Suomessa Kinnulassa on raportoitu jakelun kestäneen pahimmillaan iltakymmeneen.

Kuvaavaa irtisanomisten mitoituksen onnistumisessa on, että noin puolet alunperin irtisanotuista ovat edelleen töissä samoissa tehtävissä, osa määräaikaisina, osa kokoaikaisina työntekijöinä. Miten tämä on mahdollista? Postivolyymienhan piti suorastaan sakata viimeistään syksyllä.

Postin asiakaslupauksen mukaan posti jaetaan klo 16 mennessä. Nykyisellä resurssilla tämä ei ole mahdollista. Fyysisen jaksamisen rajat tulevat ylityön jatkuessa vastaan ja postin palvelulupaus ei toteudu.

Jakelun lisäksi postinlajittelijoita, hallinnon työntekijöitä ja esimiehiä on irtisanottu. Itellan päätös keskittää postinkäsittely vain muutamille paikkakunnille – Helsinkiin, Tampereelle, Kuopioon ja Ouluun – oli järjetön ja ympäristönvastainen teko.

Nyt näille paikkakunnille kuljetetaan postit ensin pitkin Suomea ja tuodaan taas takaisin lähtöpaikkakunnalle. Lajittelukone on kuulemma niin paljon tehokkaampi, että kirjelähetyksiä ja tyhjää ilmaa kannattaa ajeluttaa Jyväskylästäkin Tampereelle ja tuoda taas sieltä takaisin. Järjetöntä rekkarallia.

Tunnettu saksalainen vähittäiskauppafirma sijoitti yhden Suomen päävarastoistaan Tikkakoskelle lentokentän viereen. Sijainti logistisesti keskeisellä paikalla kuljetuksien kannalta ratkaisi. Itellassa menetellään toisin.

Jo vuosia sitten olisi pitänyt laittaa lajittelukoneet Jyväskylään, josta voisi operoida koko Väli-Suomen. Kannattaako postit todella ajattaa keskellä maata poikittain lajiteltaviksi?

Tällä kirjoituksella haluamme ilmaista todellisen huolemme asiakaspalvelun laadun tasosta koko maassa ja aivan erityisesti alueellamme Keski-Suomessa.

Itella on luvannut, että palvelutaso säilyy tehostuksista huolimatta, mutta tähän mennessä niin ei ole käynyt. Nähtäväksi jää, mitä tapahtuu, kun Jyväskylän terminaalin noin 40 hengen irtisanomiset ja määräaikaisten työsopimusten päättymiset toteutuvat vuoden alussa.

Postityöntekijät tekevät varmasti parhaansa, että asiakkaamme olisivat tyytyväisiä. Ylimitoitetuilla irtisanomisilla ja Itellan väärillä ratkaisuilla tämä on kuitenkin vaikeaa.

Harri Manninen

puheenjohtaja, pääluottamusmies

PAU:n Keski-Suomen osasto

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

LyhyetKesätapahtumat kiertoon, rallit Seinäjoelle, tangomarkkinat tänne.Ja Ailamarista kuningatarEn ole koskaan syönyt pizzaa tahi hampurilaista, en ole somessa, mutta pärjäilen. Sh, kun olen vältän näitä.

Kaupunki ei välitä melusaasteesta

Masennuseläkkeet ovat kestämättömällä tasolla

Psyyken lääkintä on viimeinen keino

Lyhyet

Kansallisarkisto, sotiemme historian tutkimus ja SS-olettamukset

Avoin kirjeeni kansanedustajille

Lyhyet

Lyhyet

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.