Asukkaita kuultava kirjaston kehittämisessä

Ihmiset ovat väsyneet, suorastaan kyllästyneet vastustamaan alueellisiin perustoimintoihin liittyviä uhkia, arveli Anne Astikainen (Ksml 9.6.). Tässä tapauksessa lähikirjastojen lakkautusuhkaa.

Näin voi olla, jos vaikutusmahdollisuuksien vähäisyyden tunne pääsee vallalle; masennus, viitsimättömyys, turhautuneisuus iskee helposti lähiöasukkaisiin. Ajankohta, julkistamisisku, oli päättäjien näkökulmasta musertavan mainio: täsmäisku juuri pakkastalven jälkeisen kesän odotuksen positiivisissa aalloissa kelluviin asukkaisiin.

Mutta ainakin Halssilassa ja Kortepohjassa ollaan hereillä; uskon, että muuallakin on keskustelu vilkasta, vaikka kaikki ei julkisuuteen tulekaan.

Kortepohjan Asukkaat -yhdistys piti ylimääräisen kesäkokouksen, jonka pääteemana oli kirjasto. Kokouksessa oiottiin väärinkäsityksiä, joita ihmismieliin on pesiytynyt. Kulttuurilautakunnan piikkiin on ahdettu asioita, jotka hipovat asiallisuuden rajoja. Jos Tilapalvelu tilaa kalliin esityksen helsinkiläiseltä firmalta, ei se ole kulttuurilautakunnan rahoista pois, eikä etenkään sen teettämä. Uskon, että kulttuurilautakunta - sen useimmat jäsenet - on rakentavasti ajatteleva organisaatio, jolle vain sälytetään usein vaikeat kulttuuripäätökset. Annettakoon sinne työrauha ja asiallisia kommentteja ja perusteluja.

Stressittömän kesän jälkeen voimme tarttua asiaan positiivisin ajatuksin.

Kortepohjan Asukkaat ry päätti antaa myös asukkaiden esittää mielipiteensä: avattiin adressi, joka luovutetaan syksyllä kulttuuripäättäjille.

RISTO URRIO puheenjohtaja Kortepohjan Asukkaat ry

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Punamultabudjetti kasvattaa ostovoimaa

Vastuu ja politiikka

Todistusvalinta ei vanhoja ylioppilaita muistele

Halpatyö kelpaa – ja silti sitä voi surutta moittia

Muutetaan maailmaa!

Lyhyet

Lyhyet

Uusi sairaala Nova raiteilleen

Ilmastonmuutos saadaan vielä kuriin yhteisvoimin

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.