Auttavat kädet

Kädet ovat vaikuttaneet ihmiskunnan historiaan valtavasti. Ajatukset ja ideat muuttuvat teoiksi juuri käsien kautta. Kädet ovat saaneet aikaan hyvää ja pahaa. Kädet parantavat haavoja, lievittävät kärsimystä, tuovat apua ja lohtua hädässäe. Miten voimme omilla käsillämme parantaa elämän laatua? Naapuriapu on helpoin tapa lisätä arjen hyvinvointia ja turvallisuutta. Globaalissa maailmassa olemme monella tavalla riippuvaisia toisistamme. Ihmiskunta on sidoksissa toisiinsa, jolloin naapuri voi olla maantieteellisesti kaukana.

Auttamisen perusedellytys on oikea auttamisen asenne.

Auttamisen ihmeellinen voima on se, että silloin sekä autettava että auttaja tuntevat saavansa hyvän kokemuksen. Ei ole siis ihme, että kolmannes suomalaisista osallistuu vapaaehtoistoimintaan. Toinen kolmannes osallistuisi, jos joku pyytäisi. Vapaaehtoistoiminta antaa monelle ihmiselle merkittävän lisäarvon nykyajan suorituskeskeisessä tehokkuusyhteiskunnassa.

Viime joulukuussa useat järjestöt ehdottivat, että vapaaehtoistoiminta liitettäisiin koulujen ja oppilaitosten opetukseen. Asia sai myönteistä palautetta Avun maailma -lehden vaalipaneelissa helmikuussa. Järjestöt liittäisivät asian historian ja yhteiskuntaopin opetukseen tai terveys- ja ympäristökasvatukseen.

Nuoriso on valveutunutta ja kantaa huolta yhteiskunnan hyvinvoinnista sekä koko ihmiskunnan tulevaisuudesta. Näitä ajatuksia tulisi kannustaa ja vahvistaa. Tästä hienona esimerkkinä on Jyväskylän ammattikorkeakoulussa viime syksynä perustettu Punaisen Ristin Campus -osasto. Aloitteen uuden osaston perustamiseksi tekivät opiskelijat ja opettajien kannustamana osasto lähti vauhdilla käyntiin. Osaston toimintaa on tarkoitus laajentaa myös muihin oppilaitoksiin. Yhteistyötä on aikaisempina vuosina menestyksellä tehty muun muassa Nälkäpäiväkeräyksessä Tiimi-akatemian kanssa.

Kiireinen elämä saattaa imeä voimat niin, että vapaaehtoinen toiminta jää paitsioon. Mitä lähemmäksi seniorikausi tulee, sitä kiinnostavammalta alkaa näyttää järjestöelämä. Suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle monille meistä tarjoutuu uusiatapoja tarjota aikaa ja elämänkokemusta uudella tavalla. Väestön ikääntyessä apua tarvitaan enemmän. Eläkeläiset voivat antaa mielekkään panoksen yhteiseksi hyväksi. Yksinkertaisimmillaan uusi osallistumiskeino voi olla yksinäisyyden torjuminen ystäväpalvelun välityksellä.

Ihmiset haluavat vaikuttaa ja osallistua juuri heille tärkeisiin asioihin. Järjestöt ovat avanneet uusia vertaistuen, koulutuksen sekä suoran vaikuttamisen mahdollisuuksia. Punainen Risti tarjoaa monenlaisia osallistumismahdollisuuksia. Ensiaputaidot, ensiapuryhmätoiminta, verenluovutus, vapaaehtoinen pelastuspalvelu, ystäväpalvelu, nälkäpäiväkeräys ovat tuttuja esimerkkejä.

Myös nykyaikana tarvitaan auttavia käsiä. Jokainen meistä löytää varmasti oman tapansa auttaa ja antaa omille käsilleen mielekästä ja palkitsevaa työtä.

ALPO TANSKANEN SPR:n Länsi-Suomen piirin vpj. Jyväskylä

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Maksuväline- petosta ei todettu

Ellun Kanoilta ei juuri osteta

Kyllön terveysaseman asiakaspalvelu ei toimi

Lyhyet

Lyhyet

Olisiko vanhusasian- valtuutetun aika?

Perustulo- kokeilu oli tiedevilppiä

Luetko sinä? No, mutta miksi et?

Lyhyet

Jyväskylä valvoo yhdenvertaisesti omaa ja yksityistä palvelutuotantoa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.