Demarien oikeistopolitiikka etoo

Juha Ruotsalainen (Ksml 5.6.), olen ollut Perussuomalaisten jäsen vuodesta 2005, kyseessä oli ensimmäinen puolue, johon koskaan liityin. Yrittäjätausta minulla on, mutta syy liittymiseeni oli EU-kriittisyys. ”Missä EU, siellä ongelma” on vain valitettavan totta tänäkin päivänä.

Demarit ovat tehneet oikeistopolitiikkaa Lipposesta lähtien, räikein esimerkki tästä on varallisuusveron poisto.

Jyväskylän öky- ja kerskahankkeiden puoltaminen demareilta Jyväskylän valtuutossa lienee tuorein esimerkki siitä, että oikealle on menty.

Demarit ovat jopa räikeästi houkutellet yrittäjiä kannattajikseen, myös minua ja isääni. Tehdään sovinnollista linjaa niin että yrittäjätkin pärjäävät? Okei, tämä on sitä johdonmukaista kompromissidemaripolitiikkaa. Ymmärrän sen nyt.

Ruotsalainen viittasi kirjoituksensa lopussa vielä nolosti natsi-Saksaan. Se on häpeä, sillä perussuomalaiset ovat johdonmukaisesti pitäneet vähävaraisten puolia eduskunnassa, he kun ovat demareilta vain unohtuneet. Paras esimerkki on SDP:n puheenjohtajan Jutta Urpilaisen määritys köyhyysrajasta – hänen mukaansa se on jopa 3000 euroa kuussa!

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.