Destian urakat kummastuttavat

Jälleen kerran on media toiminut valtaapitävien "rakkikoirana" positiivisesti. Täydet kymmenen pistettä Yle-1:n tutkivalle journalismille, paljastettuaan valtionjohtoisen yrityksen johdon mädännäisyyden.

Kun tänäpäivänä tutkitaan esim. hoitotyöhön, kuten sairaanhoitajien ja lastentarhan hoitajien taustat oikein suurennuslasilla, miten on mahdollista että valtiojohtoisen yrityksen toimitusjohtajaksi valitaan henkilö, jolla on ulosotossa 300 000 euroa kuten kyseissä uutisessa kerrottiin. Herää kysymys miten henkilö voi menestyksellisesti johtaa valtakunnallista isoa yritystä, kun henkilökohtainen talous on noin kuralla. Unohtuiko suurennuslasi, vai eikö sitä käytettykään?

Miten on, valtion omaisuudesta vastaava ministeri Häkämies ( kok). Onko virastossanne ollut enemmän toivoa, että kaikki menisi hyvin, kuin intoa puuttua esim. näiden kahden yrityksen, Destian ja Patrian toimintaan.

Toinen on pilannut Suomen mainetta vähiten korruptoituneena maana, ja toinen käyttänyt meidän kaikkien kansalaisten verorahoja omien yritystensä tukemiseen. Mitä tästä ajattelevat ne kymmenet rehelliset urakoitsijat, jotka on tahallaan jätetty tarjouskilpailun ulkopuolelle kuin myös heidän työtekijänsä?

Toivottavasti nämä tapaukset noteerataan muissakin valtion yrityksissä. Häkämiehelle sanoisin että vähemmän toivoa ja enemmän intoa pitää silmällä vastuualueeseensa kuuluvaa toimintaa.

TAPANI VAINIO Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Lyhyet

Tietoisuuden lisääminen kieli­mahdollisuuksista ei tapahdu hetkessä

Edullisempaa parkkitilaa kaasu- ja sähköautoille

Ratkaisut ovat jäsenmaiden käsissä

Lyhyet

Lyhyet

Kehitystyötä ei ole vara hukata

Oppimateriaalien hankintaan yhdenvertaisia ratkaisuja

Kivihiili kiellettiin jo

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.