EU-äänellesi on monta perustetta

Olen ollut EU-kriittinen vuodesta 2011 alkaen, jolloin eduskunnan päätöksellä suostuin useiden instituutioiden tilintarkastajaksi. Nämä tehtävät avasivat silmäni myös EU:n harrastamaan finanssipolitiikkaan, lähinnä sen tilintarkastukseen.

Vielä 2010 alussa Maarten Engwirda, hollantilainen EU:n tilintarkastuslaitoksen ECA:n jäsen väitti, että ECA on lakaissut EU:n varojen väärinkäytöksiä maton alle, vaikka ECA:n kuuluisi valvoa varojen käyttöä ja paljastaa väärinkäytökset.

Myös aiempi EU:n päätilintarkastaja Marta Andreasen kertoi joutuneensa ”suunnattoman painostuksen alle, jotta hän piilottaisi totuuden EU:n varojen käytöstä”, ennen kuin komissio erotti hänet.

Viime vuosina epärehellisyys ja petokset ovat vähentyneet melkoisesti. EU:n tilintarkastustuomioistuimessa toimivan Suomen edustajan Hannu Takkulan mukaan vuonna 2017 löytyi vain 13 petosepäilyä, jotka on siirretty EU:n petostentorjuntaviraston OLAF:in jatkotutkimuksiin.

EU:n vuoden 2019 talousarvion mukaan komission tekemät sitoumukset ovat 166 miljardia euroa ja maksut 148 mrd euroa. Maksamattomat sitoumukset jäsenmaille olivat vuoden 2017 tilinpäätöksen mukaan 267 mrd euroa. Kuinka EU pystyy lunastamaan komission tekemät tukipäätökset, kun jäsenmaat vaativat supistuksia maksuihinsa?

Suomi on viiden vuoden aikana eli vuosina 2013–2017 ollut nettomaksaja 2,47 mrd euroa eli keskimäärin 494 milj euroa /vuosi. Jos ja kun Britannia jättäytyy pois EU:sta, vähenevät vuosittaiset tulot yli 13 mrd euroa.

Tulevien meppien on syytä kiinnittää huomio EU:n finanssipolitiikkaan, estettävä komission kaavailema jäsenmaiden yhteinen valtiovarainministeriö sekä vastustettava esityksiä jäsenmaiden omistamien yhtiöiden myynnistä. Suomen tärkein yhtiö VR on pidettävä jatkossakin valtion omistuksessa.

Pelkästään näiden asioiden vuoksi on meidän suomalaisten syytä äänestää EU-vaaleissa.

Kauko Tuupainen

eläkeläinen

Jyväskylä

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lapset on syytä hankkia ajoissa

Lyhyet

Turvapaikan perusteet on määritelty laissa

Uskalla yrittää ja ole rohkea!

Kohtuus ja oikeus ovat demokratian perustaa

Kiusaamista pitää vähentää

Ilmastonmuutoksesta kannattaa välittää

Lentämistä on syytä rajoittaa

Hävittäjät vai ohjukset Suomen turvaksi?

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.