EU:n tiivistettävä rivejään terveydenhuollossa

Vierailija

Viime kuukausina koronavirustilastot ovat olleet tuhansissa otsikoissa joka päivä. Luvut ovat kasvaneet niin nopeasti, ettei tilanteen vakavuudesta ole jäänyt epäilystäkään.

Tilastot auttavat tilanteen hahmottamisessa, mutta emme saa unohtaa, että kyse on oikeista ihmisistä, joista kullakin on oma tarinansa.

Pelko, ahdistus, tuska ja suru ovat koskettaneet näiden kuukausien aikana koko Eurooppaa: lapsia, vanhuksia, terveydenhuollon työtekijöitä, perheitä, ystävyksiä ja naapurustoja.

Nämä tunteet eivät unohdu. Kukaan ei ole säästynyt koronaviruskriisin vaikutuksilta.

Maailma ei ole kokenut covid-19:n kaltaista kriisiä pitkään aikaan. Alle kuudessa kuukaudessa virus on osoittanut terveyden merkityksen ihmisille, taloudelle, yhteiskunnalle ja koko arkielämälle.

Pandemia jatkuu, mutta katseet alkavat vähitellen suuntautua taas tulevaan ja kohti uudenlaista arkea.

Vaikeimmatkin tilanteet tuovat kuitenkin mukanaan myös mahdollisuuksia. Eurooppa ottaa oppia kriisistä niin kuin se on ennenkin tehnyt.

Jos vastaavaa tapahtuu toiste, olemme paremmin varautuneita. Terveydenhuollon työntekijöiden ei pidä koskaan enää joutua valitsemaan, keille hengityskonetta tarvitseville potilaille niitä riittää. Emme halua EU-maiden enää sulkevan rajojaan ja vaikeuttavan välttämättömien lääkkeiden ja suojavarusteiden saantia muihin maihin.

Tilanne, jossa ylikuormittuneet maat tai alueet eivät pysty hoitamaan asianmukaisesti kaikkia hoitoa tarvitsevia, vaikka naapurimaassa sairaalavuoteita on tyhjillään, ei saa toistua. Ihmiset odottavat Euroopan pystyvän tässä parempaan, ja haluamme vastata näihin oikeutettuihin odotuksiin.

Siksi olemme perustaneet EU4Health-ohjelman, josta alkaa uudenlainen EU:n terveyspolitiikka. Ohjelman avulla varmistetaan, että olemme tulevaisuudessa paremmin varautuneita terveyskriiseihin ja pystymme suojelemaan ja hoitamaan ihmisiä entistä paremmin.

Kyseessä on EU:n kaikkien aikojen kunnianhimoisin terveysalan toimintaohjelma: määrärahat kaksikymmenkertaistetaan ja terveydestä aiotaan tehdä yksi EU:n tärkeimmistä painopisteistä.

Näin EU suuntaa pelottomasti ja kunnianhimoisesti kohti covid-19:n jälkeistä aikaa. Luvut puhuvat puolestaan: ohjelman budjetti on 9,4 miljardia euroa. Covid-19-pandemian opetuksista tärkein on se, että meidän on muutettava perustavanlaatuisesti suhtautumistamme terveyteen ja siihen investoimiseen.

Ensimmäistä kertaa EU:lla on mahdollisuus perustaa lääkintätarvikevarantoja ja terveydenhuoltohenkilöstön reservejä, joihin kuuluisi esimerkiksi tarvittaessa paikalle lennätettäviä lääkäreitä. Näin resursseja saataisiin kriisitilanteessa sinne, missä niiden tarve on suurin.

EU4Health-ohjelman avulla pyrimme siihen, että suojaimia, lääkkeitä ja terveydenhuollon laitteita on saatavilla aina, kun niitä tarvitaan, ja että ne ovat kohtuuhintaisia ja nykyaikaisia.

Vaikka covid-19 on osoittanut, että Euroopan on kiinnitettävä enemmän huomiota terveysasioihin ja kyettävä reagoimaan paremmin epidemioihin ja ennakoimattomiin terveysuhkiin, uudessa ohjelmassa on kyse muustakin kuin pandemiaan vastaamisesta.

EU4Health edistää myös unionin syöväntorjuntasuunnitelmaa ja Euroopan uutta kunnianhimoista lääkestrategiaa, jonka tavoitteena on varmistaa, että kohtuuhintaisia lääkkeitä on kaikkien saatavilla, parantaa harvinaisista sairauksista ja mielenterveysongelmista kärsivien tilannetta sekä ratkaista rokotuksiin ja mikrobilääkeresistenssiin liittyviä ongelmia.

Pandemia osoitti, että terveyskriisin iskiessä yksin toimiminen on omien etujemme vastaista. Yhteisvastuu pelastaa ihmishenkiä.

Terveysasiat kuuluvat jatkossakin EU-maiden toimivaltaan. Eurooppalaiset kuitenkin haluavat EU:n näyttävän tietä, ja niin se myös aikoo tehdä.

Kirjoittaja on terveydestä ja elintarviketurvallisuudesta vastaava EU-komissaari.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet 4.7.

Orjuuden ja sorron varjo on pitkä ja synkkä

Luonto kutsuu! Ei siis enää tekosyitä!

Kansanedustaja Jouni Kotiahon kolumni: Vihervasemmisto on uhka sananvapaudelle

Voiko hallitus jakaa rahaa lainvastaisesti?

Kyllä kaupungin johto vastaa ja haluaa osaltaan edistää avoimuutta

Uupuminen voi alkaa jo koulussa

Säynätsalo go go go!

Lääkäreiden määrä kasvaa jatkuvasti

Lyhyet

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.