EU:n uusi jätedirektiivi uhkaa biopolttoaineen tulevaisuutta

Nykyinen jätelaki perustuu vaatimuksiin, että ensinnäkin jätteen tuotantoa pitää pyrkiä vähentämään. Tämä on perusteltu ja hyvin ekologinen vaatimus. Toisena on vaatimus kierrätyksestä, jossa kaikki kierrätykseen kelpaava pitää saattaa uusiokäyttöön.

Tällä tavoitellaan luonnonvarojen säästöjä, kustannustehokkuutta ja myös energiasäästöjä. Mikäli jäte ei kelpaa kierrätykseen, voidaan se hävittää massapolttolaitoksissa, joita on syntynyt Suomeenkin jo muutama laitos ja lisää suunnitellaan.

Tätäkin ohjaa oma (WID) jätteenpolttodirektiivi. Ensi vuoden jälkeen saa kaatopaikoille sijoittaa enää sellaiset jätteet, jotka eivät kelpaa edellämainittuihin kahteen luokkaan.

Suomalaiset insinöörit ovat kehittäneet edistyksellisesti ja myös menestyksekkäästi biojätteiden jalostamisen liikenteen biopolttoaineiksi. Suomihan on sitoutunut kunnianhimoisesti nostamaan vuoteen 2020 mennessä liikenteen biopolttoaineiden osuuden 20%:iin, kun tavoitteeksi oli asetettu 10%.

Suomalainen linja on, että jätevirtoja pitää jalostaa edelleen polttoineiksi eikä hävittää niitä massapolttolaitoksissa. Näin saadaan jäteraaka-aineille lisäarvoa ja uusi tuote.

Neste Oil ja St 1 ovat tähän mennessä sijoittaneet yli 2 miljardia euroa uusiutuvien polttoaineiden tuotekehitykseen ja tuotantoon. Viime vuonna St 1 tuotti 10 miljoonaa litraa etanolia jätteistä liikenteen polttoaineiksi. Neste Oilin tavoitteena on kasvattaa uusiutuvien polttoaineiden myynti vuoteen 2017 mennessä 2.6 miljoonaan tonniin.

EU:n komissio valmistelee uutta esitystä jätedirektiiviksi, jossa se kiristäisi vaatimusta etusijalla olevasta kierrätyksestä ja siihen kelpaavasta toiminnasta. Ehdotuksen mukaan biopolttoaineiden valmistus jätteistä ei olisikaan enää kierrätystä vaan se kuuluisi toissijaiseen energian hyödyntämiseen.

Tämä johtaa tilanteeseen, jossa biojätteet viedään massapolttoon ja osin kompostointiin. Kompostituote, multa taas puolestaan olisikin kierrätystä. Direktiiviehdotus sisältää myös erikoisuuden, että biojätteestä valmistetun juotavaksi kelpaavan etanolin valmistus olisi myös kierrätystä.

Alkuperäinen uusiutuvan energian direktiivi edellytti nimenomaan jäteraaka-aineiden valmistamista biopolttoaineiksi. Mutta nyt komissio valmistelee uutta direktiiviehdotusta siltä pohjalta, että biojätteet pitää käyttää muuhun tarkoitukseen kuin biopolttoineiksi. Kierrätystä olisi lähes kaikki muu kuin liikenteen biopolttoaineiden valmistus.

Kovin ristiriitaista, yksi direktiivi lyö toista samaan asiaan liittyvää direktiiviä.

Tämä ristiriitainen tilanne synnyttää vaikutelman, että Euroopassa toimivat suuret öljy-yhtiöt ovat heränneet puolustamaan markkinaosuuksiaan ja vaativat tilanteen korjaamista. Komissio sorvaa direktiiviehdotuksia jokaiselle jotain periaatteella, kuin Kataisen hallitus konsanaan ja vielä fiilispohjalta.

Huomionarvoista on, että Keski-Euroopassa suurimmat ympäristöjärjestöjen tukijat löytyvät auto- ja öljyteollisuudesta ja jätteiden massapoltto on jätteenpolttodirektiivin myötä kasvanut hurjasti.

Juha Lappalainen

DI

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Lyhyet

Mustamaalaus ei hyödytä Uuraisia

Palautussopimusten puute on ongelma

Sateenkaariliike vahingoittaa

Lyhyet

Lyhyet

Lyhyet

Tietoisuuden lisääminen kieli­mahdollisuuksista ei tapahdu hetkessä

Edullisempaa parkkitilaa kaasu- ja sähköautoille

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.