Edellä ajavan takapuskuriin ei liimauduta vahingossa

Liikenneturvan yhteyspäällikkö Leena Piippa totesi Autot ja liikenne -osiossa (KSML 4.1.), ettei pidä provosoitua liikenteen perässäroikkujista. Saattavat tehdä sitä epähuomiossa tai se on vain huono tapa… Ehkä niin mutta kuitenkin varsin vaarallinen ”huono tapa”.

Hahmotan asiaa tuoreen kokemuksen perusteella Helsingin reissulta keskiviikkona 2.1. Lähdin viemään tytärtäni Helsinki–Vantaan lentoasemalle Viitasaarelta aamulla kello 8.30.

Reitinvalintaa mietittiin Jyväskylään mennessä aamun kelin ja ennakoitujen liikennemäärien perusteella ja valinta kohdistui itäiseen reittiin.

Lähtiessä ei enää juuri pyryttänyt ja nelostietäkin oli jo aurattu edellisen vuorokauden myrskyn jäljiltä. Hiihtotermein huoltoryhmä oli kuitenkin mokannut: luistoa riitti, mutta pitoa ei lainkaan!

Kohtuullisen hyvillä renkailla ja malttia käyttäen nelivetofarkulla pärjäsi kohtuullisesti, kunhan muisti pitää vauhdin kohtuullisena ja turvavälit tavallista pitempinä, koska jarruttamalla ei vauhtia voinut säädellä. Nelivedosta huolimatta ajettiin ns. kierroksilla eli riittävän pienillä vaihteilla jotta pitotuntuma tiehen säilyi.

Keli jatkui samanlaisena koko päivän vaikka lunta ei juuri pyryttänyt lisää. Mitä lähemmäksi Helsinkiä pääsimme sitä enemmän autoja oli pitkin penkkoja kuten aina liukkailla keleillä! Etelä-Suomessa varmaan halutaan välttää provosoivaa käyttäytymistä perässä ajamisesta ja ohitellaan pikaisesti.

Paluumatkalla Vaajakoskelta etelään päin edessäni ajoi pari kevyempää henkilöautoa varsin varovaisesti ja hiljaisella nopeudella. Eli tuntuma tiehen oli varmasti melko heikko. Jättäydyin niiden perään melko kauaksi, koska muistin, ettei ihan heti tule vastaan ohituskaistoja.

Peruutuspeiliin ilmestyi melko ensin pakettiauton valot ja kohta maski ja tuulilasi.

Ehkä ”hieman provosoiduin” ja käytin kaikkia ”kiellettyjäkin” keinoja (jarruvalot, huomiovalot..) saadakseni auton jättäytymään kauemmaksi. Itse en voinut hiljentää vauhtia tai väistää mihinkään liukkauden ja heikon näkyvyyden takia.

Aikansa roikuttuaan paku pöläytti ohitukseen takapuskuristani ja huomasin ambulanssitunnuksen auton kyljessä. Muutama metriä pakun jälkeen toinen teiden ritari, linja-auto, pöläytti rinnalle; oli kyttäillyt lanssin takana.

Hyvä, että pääsivät ohi minusta ja edellä ajaneista autoista. Tilanne oli kuitenkin äärimmäisen vaarallinen minulle ja edellä ajaneille autoille koko roikkumisen ja ohituksenkin ajan.

Mitään tarvetta roikkumiseen ei ollut, koska ohituskaistalla ohitus olisi onnistunut aivan hyvin tai paremminkin pidemmän matkan takaa.

Soitin Uudenmaan Sairaankuljetus Oy:n sairaankuljetuspäällikölle ja kysyin, miksi ensihoidon ammattilaiset ajavat näin.

Kuulemma ihmisille liikenteessä sattuu ja tapahtuu ja auton kuljettaminen on vain pieni osaa vaativaa työtä. Ehkä näin, mutta olen silti vahvasti sitä mieltä, että ammatikseen ihmisiä auttavan täytyy jopa meitä muita liikkujia paremmin tiedostaa vastuunsa liikenteessä.

Vaaralliseen perässäroikkumiseen voi aina ja kaikissa olosuhteissa vaikuttaa perässäajaja, eikä sitä voi selitellä ”pahalla tavalla” tai epähuomiolla, eivät varsinkaan ammattikuljettajat. Olosuhteet eivät pelkästään aiheuta onnettomuuksia vaan kuljettajat, jotka eivät tajua vaaraa.

Pelkään, että joudun jatkossakin ainakin hieman provosoitumaan liikenteessä…

Jukka Hallberg

Viitasaari

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Keskivertoäänestäjälle biokaasu sopii mainiosti

Turvaton vanhuus

Työllisyys kasvaa vai kasvaako, ja millainen?

Aiempaa sujuvampi Suomi

Kuka on huonompi toista?

Lyhyet

Lyhyet

Köyhyys on Suomessa kasvussa ja vaikeat ajat edessä

Toimivat mielenterveyspalvelut tuotetaan moniammatillisesti

Lyhyet

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.