Edustajistoon kaikenkirjavia opiskelijoita

En voi kieltää ettei Henna-Riikka Anderssonin antama kommentti JYY-vaaleista laittanut miettimään: Mikä oli juuri käytyjen Jyväskylän yliopiston ja JAMKO:n edustajiston vaalien tarkoitus? Toisin kuin yliopiston, JAMKO:n vaaleissa vaaliliitot koostuivat enemmäkseen ainealajärjestöistä.

Vaaliliitojen tarkoituksena ei ole jakaa oppilaita eri kasteihin: sinisiin, punaisiin ja vihreisiin. Itsen kuulun JAMKO:n vaaleissa sosiaali- ja terveysalan opiskelijoihin. Tarkoituksenamme oli koota yhteen alanopiskelijat, jotta kanssaopiskelijoita saataisiin motivoitua äänestämään vaikka samalla alalla opiskelevia. Mielestäni meidän molempien edustajistojen kannattaisi ryhtyä miettimään kuinka saisimme tulevaisuudessa äänestysaktiivisuutta nostettua.

Itselleni JAMKO:n 37 prosenttinen äänestysaktiivisuus oli järkytys. Olen aina peräänkuuluttanut niin koulun vaaleissa kuin kunnallistasolla, että päättäviin elimiin tarvitaan aktiivia ja innokkaita ihmisiä, joita oikeasti kiinnostaa vaikuttaa. Eikö myös Henna-Riikan kuuluisi olla huolissaan, mutta samalla myös iloinen siitä, että nuo valitut ihmiset ovat meidän kanssa opiskelijoita, jotka tahtovat koko koulun parasta.

Kun kuorisimme näiden opinahjojen vaalit kaikenlaisesta kilpailusta ja puolueellisuudesta, astuisimme lähemmäksi ihan tavallista opiskelijaa, jota ei välttämättä kiinnosta onko edustajisto punavihreä vai kenties kaikenkirjava.

KIRSI-MARI KUPSA sosionomiopiskelija Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Maitolavat, jätelavat ja lava- kulttuuri

Lyhyet

Europarlamentaarikko Henna Virkkusen kolumni: Saksalta odotetaan johtajuutta

Miksi kaikkea todellakin vastustetaan?

Lyhyet

Kansanedustaja Anne Kalmarin kolumni: Talous on hyvinvointimme kivijalka

Vastoin yleistä mielipidettä

Sodille on vanhoja ja myös uusia syitä

Lyhyet

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.