Ei kuulu kaupungille, vai?

Montakohan kertaa on kuultu lause ”Ei ole kaupungin asia”?

Oli puhe esimerkiksi valtateistä, museovirastosta, omista alihankkijoistaan, suuremmista yrityksistä tai jopa sote-asioista, vaikkakin sote kuuluu yhä toistaiseksi kaupungille. Vaikka kaupungilla ei ole suoraa vaikutusvaltaa, kenenkä asioita ne ovat, jos ei kaupungin ja sen edustajien?

Kaupunki edustaa asukkaitaan eri sidosryhmiin, kuten valtion virastoihin. Myös alihankintana ostetut palvelut kuuluvat kaupungille. Meillä Jyväskylässä kaupungilla on henkilökuntaa, joiden kuuluu toimia asukkaiden äänenä. Heillä on tieto ja taito toimia kaupunkilaisten hyväksi.

Myös luottamustehtävissä olevat ja vaaleilla valitut edustajat ovat meitä asukkaita varten. Yksittäisen asukkaan ääni helposti hukkuu ja oikean yhteyshenkilön löytäminen voi olla vaikeaa. Edustajilla on kanava ja vaikutusvalta, jota tulee käyttää kaupunkilaisten hyödyksi.

Kaupunki on asukkaitaan varten. Kun asukkaalla on asiaa, kaupungin edustajien tulee kuunnella ja tarvittaessa toimia. Jyväskylä on vaikutusvaltainen kaupunki. Meillä on erinomaisia kontakteja eri sidosryhmiin. Käytetään niitä tehokkaasti itsemme hyväksi.

Älä tyydy vastaukseen ”Ei kuulu kaupungille”.

Sami Ropponen

kuntavaaliehdokas (kesk.)

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Lyhyet

Hyvinvoivat vanhemmat ovat hyvinvoivien lapsien voimavara

Rinteen pikavippibudjetti kurittaa ahkeraa keskiluokkaa

Lyhyet

Lyhyet

Oikeaa isänmaallisuutta globaalissa maailmassa

Tuntuu hyvältä, kun voi parantaa ihmisten arkea

Kesätyöseteli kaikille päättöluokkalaisille!

Lippumme elää ajassa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.