Ei lisää pakkoa peruskouluun

Opetusministeri Henna Virkkusen ajatukset peruskoulun kehittämisestä ovat pääasiassa järkeviä, mutta on niissä myös epärealistista haaveilua. Hallitusohjelman mukaisesti hän kannattaa ajatusta että taide- ja taitoaineiden aseman vahvistamista peruskoulussa eli siis tuntimäärää lisäämistä. Näitä aineita ovat musiikki, kuvaamataito, käsityöt sekä voimistelu ja urheilu. Varmasti nämä ovatkin hyviä ja kehittäviä harrastuksia, mutta vain oppilaille, jotka pitävät niistä.

Kaikki eivät kuitenkaan pidä. Esimerkiksi kehonrakenteeltaan kömpelöt oppilaat usein suorastaan vihaavat liikuntatunteja.

Usein he kertovat näistä ahdistavista kokemuksistaan ja melkein rukoilevat, että heidät vapautettaisiin liikunnasta.

Mitä järkeä on lisätä oppilaille moista ahdistusta?

Eikä se pakollinen musiikkikaan ole välttämättä virkistävää vaihtelua oppilaille, joilta sävelkorva puuttuu ja jotka laulavat "aamuvainaan nuotilla"silloin kun pakotetaan.

Jokainen pakollinen musiikkitunti on heille tylsää ajan haaskausta. Eikä se kuvaamataitokaan paljon kiinnosta tai virkistä, jos omat taidot ovat heikot. Mielummin nämäkin oppilaat käyttäisivät kuvaamataidon tunnin johonkin hyödyllisempään.

Virkkunen hehkuttaa: "Taide, musisoiminen, käsillä tekeminen ja liikkuminen antavat onnistumisen kokemuksia. Ne tuovat tervetulleita virkistystuokioita koulupäiviin."

Kenelle tuovat, kenelle eivät. Monille ne tuovat etupäässä epäonnistumisen kokemuksia ja mielipahaa. Sen tähden olisi mielestäni väärin lisätä tällaista pakollista ohjelmaa koululaisten työpäivään, joka jo ennestään on liian pitkä ja raskas.

ISMO NIEMI Jyväskylä

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Keski-Suomi on elinvoimainen

Kestävyyttä metsä- politiikkaan!

Liikennepalvelulaki toi uusia mahdollisuuksia maaseudulle

Lyhyet

Lyhyet

Ihmiset valittavat aivan turhasta

Vero- vapaus ja synnytys

Lyhyet

Lyhyet

Katoilta pudotettavan lumen käsittelyyn on vaihtoehto

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.