Ei pidä paikkaansa

Keskisuomalainen otsikoi 16.12: "Aalto saattaa saada torninsa. Hallintokortteliin saattaa kohota 2010 luvulla sekä valtuustotorni että konserttisali."

Kaupunginjohtaja totesi haastattelussa: "Leiviskän suunnitelma esiteltiin kaupunginhallituksen iltakoulussa ja siellä todettiin, että suunnitelma on hyvä ja tarpeellinen."

Toki akateemikko Juha Leiviskän päivittämä Alvar Aallon hallintokorttelisuunnitelma esiteltiin meille maanantaina. Varmaan kaupunginhallituksen pöydän ympärillä oli sellaisiakin mielipiteitä, että "suunnitelma on hyvä ja tarpeellinen", mutta se ei todellakaan ole meidän kaikkien mielipide!

Hyvä suunnitelma varmaan on, kun tekijät ovat tuota luokkaa, mutta suunnitelman tarpeellisuus on jo aivan toinen juttu. Muistutin hallituksen iltakoulussa mm. siitä, että Jyväskylällä on harvinaisen arvokas, vanha ja kaunis kaupungintalo, joten pienintäkään tarvetta jonkin valtuustotornin rakentamiselle ei yksinkertaisesti ole.

Ajan ja rahan, joka tähän päivitykseen, menee voisi käyttää esimerkiksi senioritalojen aikaansaamiseen. Niistä on puhuttu vuosikymmeniä, eikä mitään tapahdu. Tarve on kaikkien tiedossa, mutta suma seisoo.

Jyväskylän keskus - Kirkkopuisto ja kaupungintalo - olivat ensin parkkihallimylläkässä ja nyt pitäisi myllertää joidenkin mielestä koko kortteli. Hyvä puoli asiassa on, että ehkä vihdoinkin on herätty puhumaan koko alueen suunnittelusta yhtä aikaa, ettei revitä juuri rakennettua auki, kuten on valitettavan usein nähty.

Ehkä suunnitelman toinen hyödyksi luettava voisi olla se, että jos Jyväskylällä joskus on varaa rakentaa konserttitalo, se voisi sijoittua teatterin yhteyteen - mutta "maan alle" ei ko. korttelissa missään tapauksessa - Harjun sisään kyllä.

Kaupunginarkkitehti sanoo lehdessä: "Kustannusten laskeminen tässä vaiheessa on tuhonnut monta projektia tässä kaupungissa." Hänen mukaansa "rahasta on turha puhua ennen kuin ideointivaihe on valmis".

Olen eri mieltä. Hän jatkaa viisaasti:" Nyt pitäisi puhua siitä, halutaanko me tällaista." Juuri niin - haluavatko jyväskyläläiset veronmaksajat kyseisen suunnitelman toteuttamista? Ja ennen kaikkea: miksi se pitäisi toteuttaa?

Sama lehti uutisoi "huikeista suunnitelmista": "Jyväskylä panostamassa yli 16 miljoonaa euroa Lutakon kehittämiseen."

Uudeksi maamerkiksi uutisoitu Lutakon satama-alueen harlekiinikuvioinen värillinen kenttä on kyllä turhimmista turhin täysin käsittämättömine sumusuihkulähteineen ja valoverkkoineen! Kenen päähän on voinut pälkähtää mitään niin epäkäytännöllistä, että aukio, jonka olemme yhdessä päättäneet Lutakkoon tapahtumakentäksi jättää peitettäisiin ristiin rastiin vaijereilla, joissa lamput roikkuisivat? Hienolta se saattaisi näyttää, muttei sitä mihinkään enää voisi käyttää!

Tässä kaupungissa pesii suuruudenhulluuden pöpö. Peruspalveluista saa tapella vuodesta toiseen ja samalla joutuu kuuntelemaan toinen toistaan hullumpia ideoita, joita verovaroin palkatut virkamiehet (ja konsultit !?) päätyökseen suoltavat.

Jäitä hattuun Jyväskylä - mikä se olikaan kunnan tehtävä? Huolehtia asukkaidensa hyvinvoinnista - siihen ei sumusuihkuja tarvita!

TUULIKKI VÄLINIEMI kaupunginvaltuutettu (sd) kaupunginhallituksen ja tilapalvelun johtokunnan jäsen Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Lyhyet

Kaupunkipyörät ovat osa joukkoliikennettä

Avoimen väylä yliopistoon uhkaa maksutonta koulutusta

Luonnonkukkia Jyväskylän viheralueille

Lyhyet

Britannian pääministeri kokeilee rajoja

Ihmisen erityislaatu, onko sitä?

Lyhyet

Hallitus hakee fokustaan

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.