Eikö laadulla ole mitään merkitystä?

Olen huolestuneena seurannut kahden jämsäläisen hoivakodin lopettamisuutisointia. Päätöksetkö on lopullisesti tehty? Tilanne on se, että muistisairaita rakkaudella, ammattitaidolla ja laadulla hoitavalle taholle olisi jollain aikataululla saatava ajanmukaisemmat tilat.

Virekoti Alatuvan tilanne on melko hyvä jo nykyisellään, mutta myös Virekoti Saaranhovin asukkaille olisi saatava samantasoinen paikka. Kaikkein parasta ja myös taloudellisesti Jämsän kaupungin kannalta edullisinta olisi näiden kahden toimipisteen yhdistäminen. Samalla kannattaisi toimintaa laajentaa muutamalla hoivapaikalla (esim. muistisairaitten lyhytaikaishoitoon varatuilla).

Omaishoitajien määrä lisääntyy ja sitä myötä omaishoidon vapaitten järjestämisen paineet kasvavat. Uskon/luulen, että Mainio Vireenkin intressit ovat hyvin samankaltaiset. Yksiköt ovat nykykoossaan hiukan liian pieniä. Hoivamaksujen mahdollinen alaspäin tarkistaminenkin olisi varmasti helpompaa, jos yksiköt yhdistettäisiin.

Jämsä tarvitsee lisää muistisairaiden hoitopaikkoja; dementoivat sairaudet tulevat lisääntymään. Muistisairaan ihmisen hoito avoimilla "sekaosastoilla" vanhainkodeissa tai terveyskeskusten vuodeosastoilla osoittautuu usein liian haasteelliseksi. Lisäksi työ vaatii erikoisosaamista.

Tällainen osaaminen ja ammattitaito alan erityiskysymyksissä, joka Saaranhovissa ja Alatuvassa on vuosien työn ja kouluttautumisen tuloksena hoitohenkilökunnalle kertynyt, on liian arvokasta hukattavaksi Jämsän kaupungin lyhyen tähtäimen säästö-ohjelman vuoksi.

Teoreettinen/ laskennallinen säästö saattaa kostautua moninkertaisina kustannuksina tulevaisuudessa, puhumattakaan siitä millaista kärsimystä hoivakotien lopettamiseen liittyy yksittäisen muistisairaan ihmisen ja hänen omaistensa kohdalla; hätä ja suru on valtava ja huoli siitä miten hoito turvataan jatkossa?

Saaranhovin työntekijät ovat jo lähes parikymmentä vuotta tehneet hyvää työtään puutteellisissa, ahtaissa ja epäergonomisissa tiloissa. Kodissa on silti lämmin tunnelma ja erittäin viihtyisää, asukkaat ovat tyytyväisiä. Käsittääkseni henkilökunta ei ole missään vaiheessa valittanut työtiloistaan?

Tilojen uudistamistarve ei ole perusteltu syy purkaa sopimusta Mainio Vireen kanssa. Asukkaat hoidetaan kuitenkin todella hyvin. Mikään pieni puute tiloissa ei tee sitä asiaa tyhjäksi!

On väärin, että laadukasta ja valtakunnallistakin (erittäin positiivista) huomiota saaneet hoivakodit aiotaan tuosta vain lopettaa! Eli laadullako ei olekaan mitään merkitystä, vain hinta ratkaisee?

Hoivakoteja kilpailuttaessa arvioidaan eri osatekijöitä, joista yksi on laatu, mutta todellisuudessa sen osuus taitaakin nolla, jos hoidon hinta on se ainoa määräävä tekijä.

KRISTIINA VIRTANEN sairaanhoitaja Jämsä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Kaupunkipyörät ovat osa ketterän kestävää liikkumista

Suomipop, pyörätuolit ja taksien kyydit

Lyhyet

Valvonta on yhteistyötä

Lyhyet

Hallitus vie meitä kerrostaloihin

Lentäen vai netitse?

Kulmuni on paras johtaja keskustalle

Lyhyet

Kohtuuden pitää riittää – työelämässäkin

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.