Ekokylä on enemmän kuin tarinoiden tilkkutäkki

Suomessa on kolme suurta ekoyhteisöä: Väinölän yhteisö Vilppulassa, joka on tunnettu etenkin Mikko Niskasen Käpykolon ja teosofian ansiosta, Ähtärin nykyinen Gaija ja Keuruun ekokylä.

Nyt 20-vuotias ekokylä on edennyt huimasti. Vuosien varrella visioina ovat olleet maatiaisakatemia, permainstituutti, hiiliviisas digikylä, tulevaisuuden laboratorio, pieni itu uudenlaisesta maailmasta, konkreettinen vaihtoehto kapitalistiselle järjestelmälle.

Kun Keuruun kaupungilta jäi marraskuussa 1996 tyhjilleen 1700-luvulla raivattu maatila, aktivoitui kunnanjohtaja Osmo Kärkkäinen henkilökohtaisesti. Ostaisiko tilan can-yhteisö alkoholiparantolaksi vai vuokraisiko sen tuntematon porukka Suomen ensimmäiseksi ekokyläksi?

Keuruu oli valmis myymään Kivijärven tilan 3 milj. markalla tai vuokraamaan 25 000 mk/kk.

Maatilalla toimi ennen sotia kunnan huoltola, sitten alkoholiparantola ja valtion pakolaiskeskus. Enimmillään sinne oli majoitettu 130 ihmistä.

Kolmikerroksisessa palatsissa on 47 makuuhuonetta, kymmenen asuntoa. Kolmen huoneen soluilla on yhteinen keittiö ja pesutila. Kartanon hirsitalossa on yhdeksän huonetta ja vieressä suuri väentupa.

Pihapiirissä on myös 1970-luvulla rakennettu tiilinen toimistorakennus, jossa on asuntojen lisäksi laitoskeittiö, suuri kirjasto ja voimistelusali. Saunojakin oli ainakin kahdeksan, kolme niistä rannalla. Jo kahden vuoden kuluttua ekokylä osti koko tilan, viidessä vuodessa voitiin luopua öljylämmityksestä ja luottaa Etnaan, hakkeeseen.

Nyt on suunnitteilla sähkön yhteistuotantoa nykyisten turbiinituulimyllyjen lisäksi.

Kun tilan oma kemiallinen puhdistuslaitos muutettiin maasuodattomoksi ja erotettiin verkosto, poistui Esko Virkkusen mukaan monta harmia: melu, kemikaalit, sähkön kulutus, tarkastusmaksut, päivittäiset huollot. Nyt ollaan siirtymässä kohti vesivessatonta aikakautta.

Tilalla on jo käytössä viisi erilaista kuivakäymälää ja omiakin pisuaari-innovaatioita kokeillaan menestyksekkäästi. Kasvissyöjäyhteisössä asukkaiden oma tuotanto on tärkein lannoite.

Rakennuksissa on opittu käyttämään keittomaalia, mäntytärpättiä, oman maan savea, pellavaöljyä, maitoa, ruisjauhoa.Jos kylässä asuva italialainen arkkitehti Emanuele kirjoittaisi suomalaista rakennustekniikkaa käsittelevän manuaalin, lukujen nimet kuuluisivat Kastikkeet, Puurot, Kuorrutukset.

Yhteisön siivous- ja ruokakomeroista voi ottaa opiksi: tarvikkeet tilataan säkeissä ja kanistereissa viljelijöiltä ja ekotukuista.

Suurta permakulttuurista puutarhaa ei aurata eikä käännetä, kuitenkin se tuottaa katteen avulla yrtit, vihannekset ja marjat. Omassa taimitarhassa vihertää tuhat kasvinalkua! Huimaavassa raparperipenkissä on 200 vartta!

Ei siis ihme, että ruoka maksaa asukkaalle 80 euroa kuussa. Ritva Elo kertoo uusimmassa Aviisissa että jokainen maksaa vuokran, asumiskulun ja ruokamaksun, keskimäärin 300 euroa kuukaudessa, voidakseen tehdä vapaaehtoistyötä Ekokylän saneeraamisessa, ylläpidossa, kasvimaan ja metsän hoidossa.

Käsittämätöntä on yhteisön kehittämä sosiokraattinen yhteishenki, mutta myös Keuruun kaupungin ja osuuspankin myötämielisyys. Jospa muutkin kunnat antaisivat ihmisten yhdessä yrittää!

Marketta Horn

Saarijärvi

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

EK purkaa peruskoulua

Epäasiallista painostamista

Lyhyet

Jyväskylän alihinnoittelu kurittaa pieniä palveluntuottajia

Keski-Suomi on elinvoimainen

Kestävyyttä metsä- politiikkaan!

Liikennepalvelulaki toi uusia mahdollisuuksia maaseudulle

Lyhyet

Lyhyet

Ihmiset valittavat aivan turhasta

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.