Erikssonin ja Anttilan kutsu

Kiitos kutsusta kiinteistöjohtaja Esko Eriksson ja päivähoidon johtaja Maija-Riitta Anttila tulla Jyväskylän Tilapalveluun tutustumaan laskelmiinne ja pohdintoihinne, missä päädyitte vuokraamaan Tommi Mäkiseltä Rallipajan päiväkodin aihioksi. Oleellista olisi, että kahden kutsutun lisäksi satatuhatta muutakin veronmaksajaa pääsisi selvyyteen logiikasta, joka johti tekemäänne ratkaisuun. Ehdottaisin, että tekisitte sen tämän lehden välityksellä.

Samalla kiinnostaisi tietää, mikä saa Tilapalvelun maksamaan noin 12 prosentin pääomavuokraa eli viivästyskorkotason korkoa tässä tapauksessa Mäkiselle, kun rahaa saa 3 prosentin korolla pankista lähes kuka vaan, jos vakuutena on kaupungin 10v. sitoumus. Korkoero on tuossa vähintään kymmenen vuoden sopimuksessa miljoonaluokkaa. Konkurssinpartaalla keikkuva Kreikkakin lainaa rahaa halvemmalla.

Mietitte kirjoituksenne mukaan ratkaisua vuoden ja nyt kuluu remontin valmistumiseen vielä miltei sama aika. Uudisrakentaminen olisi toteutunut noin yhdeksässä kuukaudessa. Parakkiratkaisujen neliövuokrat ovat varmaan reilusti kalliita ja ylihintaisia, mutta tarvitseeko niissäkään sitoutua vähintään kymmeneen vuoteen, ei kai sentään.

Tärkeintä olisi se, että kunnioittaisitte veronmaksajien rahoja. Vaikka tällaiset ratkaisut täyttäisivät laillisuuden vaatimukset, ne eivät silti viestitä jyväskyläläisille luottamusta siihen, että hyväveliverkosto olisi historiaa. Odotan mielelläni selvitystänne.

Markku Nieminen

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Lyhyet

Mielipide: Kaukolämmön kilpailukyvystä huolehdittava

Mielipide: Liikenteeseen saatava ennakoivaa silmäpeliä

Mielipide: Tasa-arvo ei ole kehollista

Korona vallan välineenä?

Mielenterveys- palvelut nyt tiukassa

Lyhyet

Lyhyet

Asunto-osakkeiden siirrot on tutkittava

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.