Euro ontuu pahoin vielä Kreikan jälkeenkin

Keskustelu Kreikan selviytymisestä eurossa saa yhä kummallisimpia piirteitä. Maan pääministeri Tsipras sanoo, että Kreikan kansa on puhunut ja että ”vaalit on demokratian voitto”. Tsipraksen mielestä maan tämänhetkiset jättiongelmat ”eivät ole Kreikan ongelma, vaan koko Euroopan yhteinen ongelma”.

Retoriikan viesti on, että kansanäänestykseen nojaten Tsipras voisi nyt entistä vahvemmalla mandaatilla vaatia muilta mailta 300 miljardin euron velkojen (euromaat, EKP ja IMF), joko kokonaan tai osittain anteeksi antamista ja lisäksi uusiakin uhrauksia.

Tällaiset viestit kertovat meille täysin vieraasta demokratiakäsityksestä. Entäpä jos muissa euromaissa suoritetaan kansanäänestys siitä, haluammeko jatkuvasti auttaa maata, joka ei ole itse valmis toimimaan tilanteen korjaamiseksi?

Kun me äimistelemme tätä, vaatii Kreikka nyt EVM:ltä lisää velkaa kymmeniä miljardeja euroja.

Suomen vastuut ovat nyt jo Kreikasta noin 7 miljardia ja vakuuksia vajaat miljardi euroa. Runsas miljardi euroa saatavistamme syntyi Vanhasen/Kiviniemen hallitusten aikana, loppu Kataisen/Stubbin hallitusten aikana.

Tsiprasin uhon takana on ajattelu, joka on kiehtonut jo pitkään monia muitakin. Kysymys on halusta laajentaa ja syventää eurooppalaista integraatiota yhteisestä rahapolitiikasta kohti yhteistä talous- ja finanssipolitiikkaa. Tällaisessa unionissa velat, pääosa verotulosta sekä keskeiset menot olisivat yhteisiä.

Samaan ja pitemmällekin tähtäsi EU:n neljän johtajan jo kohta kaksi vuotta sitten julkistama niin sanottu Blueprint-raportti. Sanoma oli: ”toimiakseen paremmin valuuttaunionista on tehtävä myös talous-, finanssi- ja poliittinen unioni”.

Suomeksi tämä tarkoittaa liittovaltiota. Sama tavoite on ollut monien EU:n ja johtajien haaveissa. Yksi viimeisimmistä on EKP:n entinen pääjohtaja, ranskalainen Trischet.

Vaikka Blueprint-raportti saikin penseän vastaanoton, sitä ei ole ”revitty”. Nyt sitä kaivetaan esille sitä innokkaammin, mitä etelämmäksi Euroopassa mennään. Tästä kertoi se, miltä suunnalta tulivat aplodit, kun Tsipras puhui EU-parlamentissa.

Oireellista olikin seurata televisiosta kansainvälisiä uutiskanavia heti Kreikan kansanäänestyksen jälkeen. Muun muassa Italiassa, Portugalissa ja Espanjassa jopa ministeritasolla osoitettiin ymmärtämystä näkemykselle ”Kreikan velat ovat meidän velkojamme” ja ”Kreikkaa on autettava!”

En edes ihmettele moista.

Vierailin Italian parlamentissa pari vuotta sitten. Maahan oli muodostettu uusi hallitus ja sille oli laadittu uusi ohjelma. Sen tärkeä tavoite oli Italian pyrkimys kohti euromaiden yhteisiä velkoja!

Eteläisen Euroopan ja Ranskan vedolla ja Saksan nihkeällä kannatuksella Kreikalle haettaneen nyt jatkomahdollisuudet eurossa. Sen hinta muille euromaille on suuri. Mutta sitäkin suuremmaksi riskiksi yhä useammat euromaat näkevät Kreikan euroeron.

Se vähintäänkin palauttaisi ”no bail out”-säännölle aidon alkuperäisen tulkinnan, jonka mukaan jokaisen euromaan on hoidettava itse velkansa. Tai se voisi jopa hajottaa koko euron ja kuopata monella tärkeän liittovaltion unelman.

Suomelle Kreikan pelastustoimissa koittaa vielä tuskaiset ajat. Hallitusohjelman rajoite ”Suomen vastuut eivät saa kasvaa”, on kova. Jos tästä EVM:sta, josta Kreikka nyt hakee lisärahaa, sitä maalle myönnetään, muuttuu rahoituslupaus myönnetyksi lisävelaksi Kreikalle. Kysymys kuuluu: Onko siinä kysymys vastuiden kasvamisesta vai ei?

Vaille tuskaa ei liioin jää Suomen hallituksen ohjelman pyrkimys eurooppalaisen integraation hallitusta purkamisesta. Jos Kreikka pelastetaan, se johtaa keskusteluun integraation syvenemisestä. Mutta euroa sekään tuskin pelastaa. Niin epäsopiva on Eurooppa yhteiseen rahaliittoon!

Mauri Pekkarinen

kansanedustaja (kesk.)

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.