Euroajan ahneutta ilmassa

Erkki Helle (Ksml 20.7.) kirjoitti ahneuden lajeista osuvan tekstin.

Ahneus oli varhaisessa kristillisessä opetuksessa käytetyssä paheiden luokituksessa yksi seitsemästä kuolemansynnistä. Kaikki muutkin, ylpeys, kateus, viha, laiskuus, ylensyönti ja himo kiertyvät laajasti ottaen ihmisen ahneuteen.

Arkkipiispa Gianfranco Girotti määritteli nykyajan seitsemän kuolemansyntiä, jotka osuvat hyvin tähän neuro- ja euroaikaan: 1) Ympäristön saastuttaminen, 2) Geenimanipulaatio, 3) Ylenpalttisen vaurauden kerääminen, 4) Köyhyyden aiheuttaminen, 5) Huumekauppa ja huumeiden käyttö, 6) Moraalisesti kyseenalaiset kokeilut ja 7) Ihmisen perusoikeuksien rikkominen.

Kummasti nämäkin kiertyvät ihmisen ylenpalttiseen ahneuteen, kohtuuttomiin voiton tavoitteluihin. Eräs lehtiotsikko oivasti ilmaisi: "Ahneus kasaa, kuolema tasaa".

Edellisen laman jälkimainingeissa ilmestynyt Torgny Lindgrenin "Kimalaisen mettä" (Tammi 1996) kuvaa oivasti ahneutta: lapset ovat ahneita, jos havittelevat jäätelöpakkauksesta muita suurempaa siivua tai kolmatta kakkupalaa. Aikuisten ahneus kahvipöydässä on näkymättömämpää, koska he osaavat käyttäytyä korrektisti.

Kirjan päähenkilö Olaf haaveilee täydellisestä makeisesta, jollaista ei ollut koskaan maistanut. Hänen mielestään ahneen pitäisi olla jossain muualla kuin on, tehdä muuta kuin tekee tai toisella tavalla tavoittaakseen sen epämääräisen, jota myös elämäksi kutsutaan.

Vuoden 2002 alusta monien palveluiden ja etenkin pikkutuotteiden hinnat ovat kohonneet pilviin, vaikka naiveissa ruokakorivertailuissa ja muissa ihmetutkimuksissa toisin väitetään. Ja poliitikoilla tuntuu olevan arkielämää tärkeämpää tekemistä. Kukaan ei ole pohtinut hintojen ja palkkojen huimaa epäsuhtaa puhumattakaan, että olisi asialle tehnyt mitään. Pörssiyhtiöille ei riitä enää 150 prosentin tuotto, pitää saada enemmän. Siinä yksi lamautuksen ja lomautusten syy?

Yksi karkeimmista ahneuden piikeistä lienee auton katsastus, joka on huidellut satasesta 70 euroon (yli 400 mk!). Suomessa kerroin on kuusi, eli vanha markka on nykyisin lähes sama kuin euro. Saksassa kerroin on vain kaksi, silti euro sai heti ensimmäisenä vuonna lempinimen "Teuro" (teuer=kallis).

Ahneet apteekkihinnat ovat nostaneet yhä uusia apteekkareja verotilastojen kärkeen. Sairaalat ovat ahneuden kouristuksissa, samoin ravintolat. Ennen liikemies osti markalla ja möi kahdella ja pärjäsi; nyt ostetaan eurolla ja myydään neljällä tai jopa viidellä ja vielä valitellaan.

"Ahneus on ilkeä ilmiö kirpputorillakin, ei vain valtioyhtiössä", kirjoitti Jorma Rahkonen (Ksml 17.4) kolumnissaan. "Kyllä ahneita osataan olla muuallakin kuin Fortumissa." Kirppareilla on myyjiä, jotka kokeilevat asiakkaan tyhmyyttä ja yrittävät euroilla hämäten tehdä tiliä. Viitasaarella eräs rouva oli tuonut kymmenen markan teepaitoja ja laittanut hinnaksi 10 euroa. Kirpparihoitajan ihmettelyyn oli nainen vastannut, että "kokeillaan, jos joku sattuu ostamaan". Kuopion Kilokirjassa sai hakemalla hakea alle viiden euron kirjaa; kuitenkin samat opukset olivat aikaisemmin 5-10 markkaa. Esimerkkejä riittää.

Muutama esimerkki kansainvälisestä ahneudesta: Ryanairin halpalennolla tammikuussa menopaluu Tampere-Bremen 36 euroa, aivan ok. Mutta kun halusin tuoda muutaman edullisen laatuviinin, hyppäsi ruumaan ahneus; viinikassin tuonti maksoi 30 euroa! Se siitä halvasta viinistä, johon ahneuksissani sorruin. Onneksi matkustajan ylipainosta ei vielä rahastettu!

Frankfurtin lentokentällä lyhyehkö nettiyhteys lähes 50 euroa! Trondheimin hotellissa 50 euron setelistä repeytyy melkoinen lovi hotellin kassaan rahanvaihdossa. Kallis maa kallistuu kohtuuttomasti: parin ravintolaoluen jälkeen ei setelistä paljoa jäänyt.

Toisin on Venäjällä, sillä "ahneus ja epätoivoisuus eivät ole venäläistä", väittää 2X2-kanava, joka sensuroi suositun South Park -jakson. Siinä Putin leimattiin ahneeksi ja epätoivoiseksi johtajaksi.

Ahneus on ainakin suomalainen ilmiö. Vanhan totuuden mukaan tyhmä on ostaja, ei myyjä. Olisi kiva tietää, onko ahneuden synnin maallinen europalkka kauppiaan, tukkuportaan, maahantuojan, valmistajan vai kenen takataskussa.

RISTO URRIO Jyväskylä

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

LyhyetPuolimatkan opeilla palattaisiin aikaan, jolloin poikkeava nuori päätti itse elämänsä.Kaipauksella muistaen

Päihteiden myynnin ikärajoja on valvottava

Pidetään seurakunnassa syli avoimena partiolaisille

Haittaan liittyy uhka

LyhyetSuomeekin tapa että aseen saa armeijasta mukaan. Pitkissä parisuhteissa on hyvä osata puolustaa itseään.

Muutto ja muutos

Seurakunta ja tilakiistat

Lyhyet 23.5.

Lyhyet 23.5.

Kuntien verkkoyhtiön tervehdyttämisen haasteet

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.