Euroopan unionin aluetuki romahtaa, niin käy myös Keski-Suomessa

Ensi vuoden alusta käynnistyvä ja vuoteen 2020 asti ulottuva EU:n uusi alue- ja rakennepolitiikka kohtelee Suomea kaltoin.

Kataisen hallitus ei paneutunut Suomen aluekehityksen tarpeisiin. Asia ei ollut hallituksen prioriteetti. Ei siksi ihme, että hallitus epäonnistui Suomen edun puolustamisessa.

Lopputulos on, että Suomi maksaa EU:n aluepolitiikan kustannuksista entistä enemmän ja saa takaisin radikaalisti vähemmän kuin päättyvällä seitsemän vuoden pituisella ohjelmakaudella.

Maksamme seuraavan seitsemän vuoden aikana noin 4 miljardia euroa unionin yhteisen aluepolitiikan rahoittamiseksi. Suomen oman aluepolitiikan tarpeisiin tästä summasta palaa seitsemässä vuodessa yhteensä noin 1,3 miljardia euroa.

Vastaava summa, jonka olemme tänä vuonna päättyvällä ohjelmakaudella saaneet, on ollut runsaat 1,7 miljardia euroa. Pudotusta on 450 miljoonaa euroa.

EU:n aluetuen leikkaus merkitsee myös kansallisessa rahoituksessa suunnilleen vastaavaa vähenemistä. Suomen aluepolitiikan ja alueellisen kehittämisen rahoitukseen tulee ohjelmakaudessa noin 800 miljoonan euron lovi.

Suurin syy Suomen menetyksiin on aluetukirahojen jakoperusteiden muutoksessa. Hallitus hyväksyi ”harvan asutuksen kriteerin” painoarvon pienentämisen rahanjaossa lähes olemattomiin. Ja tämä iskee Suomen heikompiin alueisiin. Eräät muut maat, jopa Saksa ja Ranska, hyötyvät muutoksesta.

Suomessa on näet suhteellisesti enemmän kuin missään muussa EU-maassa harvaan asuttuja alueita. Tähän saakka EU-rahalla on asiaa kompensoitu enemmän, jatkossa merkittävästi vähemmän.

Suomen saaman EU:n alue- ja rakennerahoituksen leikkaantuminen lähes kolmanneksella näkyy vahvasti myös Keski-Suomessa. Saarijärven – Viitasaaren seutu saatiin EU-liittymisneuvotteluissa pohjoisen ja itäisen Suomen kanssa samaan, suurimman Suomessa myönnettävän tuen piiriin. Jatkossa leikkaukset tuntuvat prosenteissa saman suuruisina, euroissa suurempina, myös täällä.

Nyt päättyvällä ohjelmakaudella koko Keski-Suomessa EU:n aluetukea ja sen sitomaa kansallista aluetukea on myönnetty vuosittain noin 30 miljoonaa euroa. Leikkaus tulee olemaan 7 – 10 miljoonaa euroa vuodessa.

Se kirpaisee esimerkiksi yritysten investointeja ja kehittämistä, työvoimakoulutusta sekä infran kohentamista ja maaseudun pienimuotoista yritysrahoitusta. Kysymys on vuosittain kymmenistä hankkeista, jotka jäävät nyt ilman rahoitusta eri puolilla maakuntaa.

Samaan aikaan Kataisen hallitus leikkaa tai siirtää meiltä kahmalokaupalla erilaisia kansallisia aluekehitysrahoja; muun muassa koulutuksesta, valtion hallinnosta, tiehankkeista, maakunnan kehittämisrahasta. Jyväskylän johdolla koko Keski-Suomi on ajautunut suuriin vaikeuksiin.

Maan hallituksen on tultava mukaan katkaisemaan kierrettä. Hallituksen keskittämispolitiikka ja alueellisen kehittämisen leikkaukset on pysäytettävä, maakunnan kehittämisresurssit on palautettava ja suurkunta- ja sote-sotkut on lopetettava.

Mauri Pekkarinen

kansanedustaja (kesk.)

maakuntavaltuuston pj.

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lasten oikeus sosiaalityöntekijään

Keskustan kupla

Lyhyet

Potilas ensin, entä henkilökunta?

Lyhyet

Onko Peukkula Jyväskylän oma tyyli?

Odotetaan nyt tuloksia ensin!

Lyhyet

Nova – kallis kulissi?

Suomessa pankki voittaa aina

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.