Eurovaalit ovat myös tasa-arvovaalit

Europarlamenttivaalit ovat oiva paikka tasa-arvotyön edistämiselle. Sukupuolten tasa-arvo on yksi EU:n perusarvoista. Tasa-arvotyötä on tehty esimerkiksi väkivallan, syrjinnän ja häirinnän ehkäisemiseksi sekä palkkatasa-arvon ja yhdenvertaisten mahdollisuuksien edistämiseksi. EU on myös tasa-arvoprojektien ja tutkimushankkeiden rahoituslähde. Paljon on saatu aikaan, mutta paljon on vielä tehtävää.

Tavoiteltavaa riittää työ- ja yksityiselämän yhteensovittamisessa sekä sukupuolten yhdenvertaisen taloudellisen riippumattomuuden saavuttamisessa. Väkivalta ja naiskauppa ovat vakavia yhteiskunnallisia ongelmia. Oikeus sukupuolivalistukseen ja ehkäisyyn eivät ole itsestäänselvyyksiä koko EU:n alueella.

Euroopan parlamentissa on vahva arvokonservatiivien rintama, joka esimerkiksi ehdottaa järjestelmällisesti poispyyhittäviksi kohtia, joissa puhutaan seksuaali- ja lisääntymisterveysoikeuksista. Uusien jäsenmaiden liittyminen vahvisti arvokonservatiivien joukkoa. Sukupuolten välinen tasa-arvo ei ole vain naiskysymys, vaan tasa-arvoon liittyy myös mieserityisiä kysymyksiä. Useiden vähemmistöryhmien asemassa on paljon parannettavaa, jotta yhdenvertaiset ihmisoikeudet toteutuisivat.

Naiset ovat aliedustettuina erityisesti niissä EU:n elimissä, joita ei valita vaaleilla. Jäsenmaat eivät ole aktiivisesti tarjonneet naisehdokkaita uuteen komissioon. On kampanjoitu, että ainakin johonkin neljästä huippuvirasta valittaisiin nainen. Eikö Euroopasta löydy päteviä naisia? Jos näin todella on, on ryhdyttävä vakavasti miettimään, mistä tämä johtuu ja kuinka naisten etenemistä johtotehtäviin voidaan edistää. Siinä missä virkojen täyttämisessä huomioidaan esimerkiksi alueellinen ja poliittinen tasapuolisuus, on syytä huomioida myös eri sukupuolten edustus.

Yksittäisellä edustajalla voi olla suuri vaikutusvalta edustamastaan maasta ja puolueesta riippumatta, mutta ehdokasta valitessa on hyvä myös ottaa selvää, minkälaisessa poliittisessa ryhmässä hän tulevaisuudessa työskentelisi ja minkälaista linjaa tämä ryhmä kokonaisuudessaan tasa-arvoasioissa ajaa. Anna äänesi ehdokkaalle, joka on valveutunut tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasioissa.

MAIJA ÖRNMARK puheenjohtaja NIINA SIMANAINEN varapuheenjohtaja Keski-Suomen Vihreät Naiset ry

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Veikkaus viimein havainnut ongelmat

Pääministeri Rinteen ikiomat kuplat

Outoa touhua Jyväskylän metsissä

Puolimatka petaa poliittista uraansa

Hallitus hakee fokustaan

Lukijan kuvatMustikan lehdet. Kuva: Jorma Soininen

Lyhyet

Sade huuhtelee omenia nyt päivittäin. Kuva: Sirpa Jyske

'Puintikypsää ruista. Kuva: Katri Wahlberg

Lyhyet

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.