Hädäntorjunnasta vastaavalle

En tiedä, onko otsikon viranomaista erikseen nimetty. Jos ei, olisi viipymättä nimettävä. Joku siellä virastojen korkeuksissa, vaikkapa o.t.o, asioista huolehtii, koska uimarannoille ilmestyy kesäksi ns. bajamajoja inhimillisen hädän lievittämiseksi.

Esimerkiksi Rantaraitin kiertäjät voinevat pakottavimman hädän hetkellä niihin turvautua. Keskustasta katsoen järven takana tilanne on vakavampi. Vaikka siellä on vielä runsaasti luonnontilaista maastoa, ei hätääntyneen kansalaisen ole helppo löytää riittävästi intimiteettisuojaista kyykistymisaluetta. Sellaisen löytäneet väittävät niiden olevan jo tiheästi liukumiinoitettuja ja pienemmän tarpeen tyydyttämiseen epämiellyttäviä.

Rantaraitti kiitettävästi talviaurattuna on tarkoitettu ympärivuotiseen käyttöön. Uimarantojen helpotuspisteet korjataan talvivarastoihin, mutta ulkoilijoille sattuvia hätätilanteita ei millään mahtikäskyllä voi taikoa olemattomiksi. Miten katsovat reitin tuntumissa toimivat yritykset kintut ristissä lähestyvää hätääntynyttä? Uskaltaako hän toivoa helpotusta?

Yleisten ympärivuotiseen käyttöön soveltuvien helpotuspaikkojen järjestäminen ei ole helppoa, mutta katse on osunut Kylmänorossa toimivaan pumppuasemaan. Jyväskylän omat, suurisuuntaisiinkin suunnittelutehtäviin kiitettävästi kykenevät asiantuntijat saattaisivat onnistua suunnittelemaan kohtuuhintaisen, sulana pysyvän mukavuuslaitoksen pumppuaseman yhteyteen.

Sopiva kolikko avaisi aikalukon ja sytyttäisi valon määräajaksi. Ulkoilijan tuottama kansantuoteosuus siirtyisi yhteiskuljetuksessa kansantuotteen keräilykeskukseen. Toivottavasti kolikkoautomaatin sisäänpääsymaksu rajoittaisi ikuisina pikkupoikina pysyvien ilkivaltaisia vierailuja.

YRJÖ JAATINEN Jyväskylä

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Vero- vapaus ja synnytys

Lyhyet

Lyhyet

Katoilta pudotettavan lumen käsittelyyn on vaihtoehto

Vanhusten perhehoito tuo kodinomaisuutta

Vähäpäästöiseen liikenteeseen

Kirja on seikkailu

Vanhus- asiassa tarvitaan ryhtiliike

Kotoutus on hyvällä mallillla

Lyhyet

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.