Hallitus vähentää perhehoitoa, vaikka sitä tarvittaisiin lisää

Monimuotoisesti järjestetty perhehoito antaa paljon mahdollisuuksia sekä lastensuojelun, pitkäaikaissairaiden, vammaisten että kokoaikaista hoitoa ja hoivaa tarvitsevien vanhusten turvallisen ja inhimillisen hoidon järjestämiseksi. Lyhytaikaista perhehoitoa käytetään jo paljon esimerkiksi omaishoitajien lomituksessa.

Olen erittäin pettynyt hallituksen perhehoitolakiesitykseen, jolla heikennetään merkittävästi tavoitetta lisätä perhehoitoa Suomessa. Esitys ei mahdollista toimeksiantosuhteista perhehoitoa niin kutsutussa tavallisessa sijaisperheessä, jossa perhehoidosta vastaa kaksi perhehoitajaa, joista ainakin toisella on vaadittava kokemus ja soveltuva koulutus tehtävään. Hoidettavia on tähän saakka voinut tällaisessa sijaisperheessä olla maksimissaan seitsemän.

Nyt hallituksen esityksessä sijoitettavia lapsia ja nuoria voi sijaisperheessä olla enää maksimissaan neljä perheen alle kouluikäiset ja muut erityistä hoitoa tai huolenpitoa vaativat henkilöt mukaan lukien. Tästä seuraa se, että sijaisperhettä (tavallinen perhe, ei ammatillinen perhekoti) tarvitsevat lapset eivät pääse sijaisperheeseen, koska yli neljän sijoitetun lapsen ja nuoren sijaisperheet eivät ole jatkossa käytettävissä.

Ne sijaisperheet, joissa kumpikin sijaisvanhempi olisi halukas jäämään kotiin päätoimisiksi perhehoitajiksi ja lapsen edun mukaisesti vastaamaan sijoitetun lapsen tarpeisiin ei ole mahdollista, koska neljästä sijoitetusta lapsesta saatava hoitopalkkio ei riitä toimeentuloksi kahdelle päätoimiselle perhehoitajalle.

Sekä Perhehoitoliitto että keskustan sosiaali- ja terveysvaliokuntaryhmä ehdottaa, että perhekodeissa, joissa kumpikin sijaisvanhempi olisi päätoiminen perhehoitaja, voitaisiin hoitaa enintään kuutta lasta. Perhehoitajilla olisi vaadittava kokemus ja soveltuva koulutus. Tämä antaisi kunnille mahdollisuuden sijoittaa näihin perheisiin nykyiseen tapaan lapsia ja nuoria kunnan tekemän arvioinnin, hyväksynnän ja riittävän tarjottavan tuen mukaisesti.

On kuntia ja kaupunkeja, jotka eivät sijoita neljää enempää sijaisperheeseen, vaikka niillä on ollut siihen mahdollisuus. Mutta on myös niitä kaupunkeja ja kuntia, joilla on isompia sijaisperheitä. Kunta päättää siis itse kuinka isoja tai pieniä sijaisperheitä se käyttää.

Sijaisperhepaikkojen vähetessä kunnat joutuvat käyttämään sijaisperhehoidon tilalla ammatillista perhehoitoa tai laitoshoitoa, vaikka se ei olisi lapsen edun mukaista. Tästä seuraa kunnille huomattavasti lisää kustannuksia vaikka perhehoitolakiesityksen piti olla kustannusneutraali. Myös valtiovarainministeriön lausunto sosiaali- ja terveysvaliokunnalle kiinnittää huomiota siihen, että toimeksiantosuhteisten perhehoidon korvaaminen muilla palveluilla nostaa kustannuksia.

Sijaisperhehoito maksaa 22 000 euroa/vuosi/lapsi, ammatillinen perhekotihoito 60 000 euroa/vuosi/lapsi ja laitoshoito 90 000 euroa/vuosi/lapsi. Mikäli sijaisperhepaikat vähenisivät 10%:lla ja 660 lasta ja nuorta sijoitettaisiin ammatillisiin perhekoteihin sijaisperheen sijaan, kustannusten nousu kunnille olisi 25 milj. euroa. Mikäli heidät sijoitettaisiin laitoshoitoon sijaisperhehoidon sijaan, kustannusten nousu kunnille olisi lähes 45 milj. euroa.

Lapsen ja nuoren sijaishuoltopaikka tulee aina valita lastensuojelulain 50 §:n mukaan lapsen tarpeiden perusteella. Mikäli sijaisperhepaikat vähenevät, tähän ei ole mahdollisuutta, jolloin ei voida toimia lastensuojelulain edellyttämällä lapsen edun mukaisella tavalla.

Aila Paloniemi

kansanedustaja (kesk.)

pj., Perhehoitoliitto

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.