Hankintalakia on parannettava

Hallituksen eduskunnalle antama esitys uudeksi kansalliseksi hankintalaiksi perustuu vuonna 2014 Euroopan unionin julkisia hankintoja koskevaan direktiiviin. Esitys valmisteltiin laajapohjaisessa työryhmässä, jonka mietinnön sain ministerinä ollessani ottaa vastaan 13.5. 2015.

Kyseessä on noin 30 miljardin hankinnoista vuositasolla. Hankintalaki on luonteeltaan ensisijaisesti menettelytapalaki. Monia hankintoihin liittyviä laatukriteereitä määritellään monessa ns. erillislaissa. Lakiesitys selkeyttää ja yksinkertaistaa sääntelyä sekä siirrytään sähköisiin menettelyihin mm. tarjouskilpailutuksessa.

Kynnysarvot ovat tärkeitä siksi, että kilpailuttamista edellyttävää hankintalakia sovelletaan vain EU:n ja kansalliset kynnysarvot ylittäviin hankintoihin. Kansallisten kynnysarvojen osalta sote-palvelujen rajan nostaminen nykyisestä 100 000 eurosta 400 000 euroon on hyvä parannus. Direktiivin sallima 500 000 euron raja olisi ollut vieläkin parempi.

Esitys julkisten toimijoiden ulosmyyntimahdollisuuksien rajaamisesta alle viiteen prosenttiin tai 500 000 euroon liikevaihdosta on huonosti harkittu. EU-direktiivi mahdollistaa rajan nostamisen 20 prosenttiin liikevaihdosta.

Esimerkiksi Keski-Suomessa toimivat julkisten – kuntien yhteiset – jätehuoltopalvelujen ulosmyyntiä toteuttavat toimijat ovat esittäneet vakavan huolensa tekemiensä mittavien investointien jälkeen toimintamahdollisuuksien rajaamisesta (KSML 6.6.). Heidän mielestään ahtaasta rajauksesta kärsisivät paikalliset yrittäjät, maanviljelijät ja kunnat muun muassa jätemaksujen nousuna.

Lakia valmisteleva työryhmä esitti ulosmyyntirajaksi 10 % liikevaihdosta. Vähintään siihen tasoon tulisi esitystä eduskunnassa korjata, ellei ulosmyyntiarvoa haluta nostaa direktiivin sallimaan 20 % liikevaihdosta.

Laadun huomioiminen julkisissa hankinnoissa ja tarjouskilpailuissa tulee nostaa vahvemmin esille. Hinta yksinomaisena kriteerinä on huono, vaikka se pitääkin lakiesityksen mukaan perustella.

Kilpailuttamisen perusteena tulee olla kokonaisarvio ja varsinkin sosiaali- ja terveyspalveluissa laatutekijät. Tältä osin lakiesitystä tulisi eduskuntakäsittelyssä parantaa. Esimerkiksi vanhusten ja vammaisten asumispalveluissa tulisi suosia pitkiä toistaiseksi voimassa olevia sopimuksia.

EU-direktiivi ja uusi hankintalaki korostavat entisestään sosiaalisten- ja ympäristönäkökohtien huomioonottamisen mahdollisuuksia hankintatarjouksien ehtoina.

Vähimmäisvaatimuksissa ja hankintasopimusehtoja tehtäessä on korostettava esimerkiksi pitkäaikaistyöttömien, nuorten, vammaisten, ammattiin opiskelevien ja maahanmuuttajien työllistämistä. Liian harva kunta on tätä mahdollisuutta käyttänyt. Kun pitkäaikaistyöttömyys vain kasvaa, olisi tässä yksi keino tukea heidän työllistymistään.

On varmistettava se, että palveluja tarjoava yritys aukottomasti huolehtii lakisääteisistä yhteiskunnallisista velvollisuuksistaan kuten työehtojen noudattamisesta ja verovelvoitteista.

Lakiesitykseen sisältyvä tarjouskilpailusta poissulkeminen rikosoikeudellisella perusteella on tärkeä. Hankintasopimusten alkaessa on huolehdittava siitä, että ilmoitetaan mm. mahdollisten aliurakoitsijoiden nimet ja laillinen edustaja. Näin varmistetaan, että koko hankintaan osallistuva ketju, esimerkiksi rakennusurakoissa tai -palveluissa, toimii rehdeillä pelisäännöillä.

Hallitusohjelmassa todetaan, että tavoitteena on viiden prosentin innovatiivisten hankintojen osuus kaikista julkisista hankinnoista. Uuden hankintalain tulisi tukea selkeämmin tämän tavoitteen saavuttamista. Ne voisivat kohdistua mm. ekologisesti kestäviin hankintoihin kuten kiertotalouteen.

Pienten ja keskisuurten yritysten sekä paikallisten toimijoiden mahdollisuuksia päästä mukaan hankintoihin, edellyttää hankintojen pilkkomista pienempiin osiin. Muutoin isot jyräävät pienet ja paikalliset yrittäjät.

Jos sote-palveluissa siirrytään yksityistämisvimmassa julkisen tuotannon ohella ns. valinnanvapausmalliin ja/tai palvelusetelityyppiseen malliin, ne eivät oletettavasti ole hankintaa eikä niihin sovelleta hankintalakia. Valtakunnallisen yhteishankintayksikön ja maakuntien vastuu- ja työnjako hankintatoimissa tarvitsee selkeyttämistä.

Hankintalainsäädännön valvonnan antaminen kilpailu- ja kuluttajaviraston tehtäväksi on perusteltu esitys. Eduskunnalle jää hankintalakiesitykseen paljon parannettavaa.

Lauri Ihalainen

kansanedustaja (sd.)

Helsinki/ Pihtipudas

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.